torstaina, tammikuuta 04, 2007

Yskimisestä, hämäläisestä hitaudesta ja muustakin

Selkä- ja vatsalihakset ovat yskimisestä arat, huoneessa leijuu sairauden haju, kalvas, kostea päivä. Olen katsonut Sally Potterin elokuvan Mies joka itki (2000), pitänyt musiikista, Christina Riccistä ja väreistä, vaikkakaan Johnny Depp ei täysin kykene välttämään omia maneereitaan.

Maannut nuhjuisissa lakanoissa ja ajatellut kaikenlaisia. Kuten hämäläistä hitauttani, jota inhoan yli kaiken. Esimerkiksi jos vieraassa seurueessa joku vieraampi ihminen äkkiä kysyy jotakin odottamatonta, johon en osaa tai halua vastata, en kykene heittämään mitään hauskaa ja kiertävää läppää takaisin, vaan vaivaudun ja menen lukkoon. Ja kun kysyjä huomaa vaivautuneisuuteni, hänkin vaivautuu, siirtyy välittömästi toiseen puheenaiheeseen, kääntyy toisen vierustoverinsa puoleen ja kepeään keskusteluun, mutta tunnelma on minun osaltani jo auttamattomasti pilalla. Seuraavana päivänä hyvä ja osuva vastaus kyllä useinkin saattaa juolahtaa mieleen, mutta eipä se enää voi pelastaa nahkaani tosikkouden leimalta.

(Nyt pujahdan takaisin lakanoihin, yritän olla vatvomatta asioita ja tarttua sängyn vieressä odottavaan kirjapinoon, jotta tervehtyisin lauantaiksi ja pääsisin Reginan ja TV-Resistorin keikalle Kuudennelle Linjalle. )

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pidän myös tuosta elokuvasta, sen musiikki on upeaa, näyttelijätyö ja tarina vetäviä. Tosin vielä enemmän pidin Potterin Tango lessonista.

Ei se ole vain hämäläisten hitautta, kyllä me muutkin osataan ottaa syyttä suotta tosikon leima otsaamme.

Toivottavasti tervehdyt lauantaiksi!

silumiini kirjoitti...

Joo Tango Lessonkin on kyllä hieno leffa! Ja rauhoittavaa kuulla että muihinkin iskee hitaus ja tosikkous joskus...

Kiitos, yritetään kovasti! :-)

 
Statistics