Vielä on matkaa

Onpa hyvä, että ensi viikolla muutetaan, sanon Herra Rattukselle, kun juomme aamukahvia ja lattian poikki kävelee suurin sokeritoukka jonka olen koskaan nähnyt. Olen vain kirjoittanut viime päivät, tai ajatellut kirjoittamista. Sain viikko sitten kannustavaa palautetta gurutasolta ja nyt jaksan ehkä taas uskoa itseeni, asettaa kirjoittamisen elämässäni ykkössijalle, mitä en tähän mennessä ole tehnyt, en ole uskonut tarpeeksi. Mutta vielä on matkaa, vielä pitäisi kasvaa vahvemmaksi, varmemmaksi.

Meemi

Kiitos Hetket valaisevasta haasteesta! Oli jotenkin nostagista ja haikeaa palata vanhoihin merkintöihin, kokea uudelleen niitä ajatuksia ja tunteita kuin silloinkin. Jostakin syystä tähän listaan valikoitui erityisen monta tekstiä kesältä 2006 ennen Helsinkiin muuttoani. Ehkä siksi että olen nyt viime aikoina ajatellut paljon Turkua ja ystäviäni siellä.

Perhe : Nimiasia
Ystävyys : Matkalla uuden kaupunginosan halki
Rakkaus : Sumu on ulkopuolella, ei minussa
Lepakoista ja Noitalinna Huraasta
Minä itse : Tavasta olla maailmassa ja asioiden ytimistä
Mitä tahansa : Luu

(Osallistukoot ken tahtoo!)

Neuroottisuuteni on sietämätöntä tänään

Tämä on taas niitä päiviä kun kyllästytän Herra Rattuksen liialla puheella, hermostuneella, säpsähtelevällä puheella, joka poukkoilee sinne tänne, palaa alkupisteeseen ja hyppää sitten loppuun taas, pöydän yli, aivolohkosta toiseen, jossakin katkeaa ajatus kuin kuiva oksa. Herra Rattus huokaa, huokaa syvään ja katsoo suoraan läpi, sanoo että neuroottisuuteni on sietämätöntä tänään ja lepäisit ja rauhoittuisit ja se on juuri se mitä tarvitsen ja otan kirjan ja alan lukea, sana sanalta, rivi riviltä, että "Alice meni kylpyhuoneeseen ja pakotti itsensä kylmään kylpyyn"(Doris Lessing: Hyvä terroristi, Otava, 1987) ja sitten, myöhemmin, ehkä nukahdan syviin levollisiin uniin, joista en herää hätkähtäen, että tapahtuiko tämä todella.

Kireys ulottaa lonkeronsa uniinkin asti

Kireys ulottaa lonkeronsa uniinkin asti. Ja valveilla ärsyynnyn kaikesta, vieraista ihmisistä jotka istuvat viereeni bussissa vaikka muuallakin olisi tilaa, uimahallissa hitaasti uivista vanhoista naisista ja erityisesti kaikista maailman ihmisistä jotka syövät valkosipulia! Unohdan lompakon ja istun töissä entistäkin kireämpänä ilman eväitä tai sitten nappaan jääkaapista mukaani epähuomiossa homeiset karjalanpiirakat sen ihanan juustopasteijan sijasta. "Sen siitä saa kun ei koskaan siivoa jääkaappiaan", Herra Rattus huomauttaa ja kireyteni pingoittuu kuin jousi. Että unikaan ei rentouta, unissa tuppaudun seuraan jossa minua ei kaivata ja huomaan sen liian myöhään, herätessä on epämiellyttävän nolo olo, Herra Rattus yrittää lohduttaa, mutta mitäpä se tietää, ihmisten asioista.

Mutta tänään aurinko paistaa, olen herännyt aikaisin, lukenut Hesaria ja kuunnellut Vuokko Hovatan loistavaa levyä Lempieläimiä. Kohta hyppään Turun junaan ja unohdan vuorokaudeksi ihan kaiken tämän.