Hämähäkki on tullut esiin kattolampun kiinnikkeen alta, ilmeisesti se tulee aina päivisin kun on valoa, se vaeltelee pitkin kattoa enkä voi olla välillä katsahtamatta ylös missä se menee, inhottaisi istua suoraan sen alapuolella. En tiedä mitä lajia se on, ilmeisesti se ei kudo verkkoja, enkä jostakin syystä ole saanut sitä vielä hengiltä, en ole raatsinut, kun ei se edes ole niin hirveän suuri. On vapaapäivä ja olen kieltäytynyt kaikista sosiaalisista aktiviteeteista, linnoittautunut kotiin pyörittelemään keskeneräisiä lauseita, tilanteenpätkiä, irtonaisia säkeitä, vaikka välillä mieleen hiipii epäilys: hukkaanko vain aikaani, onko tässä järkeä ollenkaan, johtaako tämä lopulta yhtään mihinkään? Jos joskus vuosien kuluttua katselen taaksepäin ja muistelen katumuksella kaikkia vapaapäiviä ja kaikkea sitä aikaa jonka tuhrasin tyhjänpäiväiseen pöytälaatikkoraapusteluun, vaikka olisin voinut tehdä vaikka mitä, viettää aikaa ystävien seurassa, kerätä uusia kokemuksia, elää. Mutta toisaalta yrittämättä jättäminen ehkä harmittaisi enemmän. Hämähäkki on vaeltanut ikkunanviereiseen nurkkaan, huoneessa on hämärää vaikka verhot ovat auki, pitää sytyttää yölamppu palamaan, keittää lisää kahvia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
5 kommenttia:
Hei
Minä olen oppinut sietämään pieniä hämähäkkejä, sellaisia joiden piirteitä ei erota. Arvostan niitä, kun tiedän, että nappaavat muita ötököitä. Voin olla levollisin mielin, että meillä ei asusta kuin se yksi otus makuuhuoneessa (siinä minun puolellani sänkyä lattianrajassa!).
Näin yhtenä yönä unta, että katosta valui alas valtava lukki. Suoraan kohti kasvoja. Ihan liian todellinen uni. Heräsin ja tuijotin kattoa. Inhaa.
Minulla on täsmälleen samoja ajatuksia ollut kirjoittamisesta. Kirjoitan keskittyneesti yleensä kerran viikossa, mies häipyy lasten kanssa siksi aikaa pois. Havahduin miettimään, mitä kaikkea olisimme perheenä voineet tehdä tuona aikana. Mutta, kuten sinäkin kirjoitit, se yrittämisen tahto puskee niin valtavana (aika ajoin ainakin). Yhtä lailla se voi olla sisäinen ääni. Sitä on yleensä hyvä kuunnella. Toisaalta voi ajatella myös, että ihminen varmasti tarvitsee muutenkin yksinoloa ja sisäisen maailmansa järjestelyä, vaikka sitten sanojen avulla.
Ja voi, kun tietäisin osoitteesi, niin lähettäisin sinulle sitä kardemummakakkua. Se tekee luovalle mielelle ja kielelle oikein hyvää. (Lähetin miehelle seurusteluaikoina postitse kermakakun siivun. Oli pysynyt jokseenkin ehjänä eikä kermakaan ollut hapantunut.) Kardemummakahviakin myydään, ehkäpä teetäkin. :)
Kirjoittamisen iloa sinne!
Kiitos Katja ihanasta ajatuksesta: kakkua postissa!!! =)Tuli tosi hyvä mieli!:-)
Joo, olet oikeassa, kyllä kai pitäisi osata arvostaa hämähäkkejäkin, hyödyksihän ne tosiaan kai tavallaan ovat vaikka kyllä ne silti vaan ovat inhoja... Mutta positiivista sentään on, että hämähäkkifobiani on lapsuudesta vähän laantunut, silloin sain sätkyt niistä ihan pienimmistäkin ja kärsin jatkuvista hämähäkkipainajaisista...
Ja tuokin on totta mitä sanoit sisäisestä äänestä. Sitä on kyllä tosiaan hyvä kuunnella, tai useimmiten jos tekee sisäistä ääntään vastaan, se aiheuttaa stressiä ja kitkaa. Ainakin tulen kauhean ärtyisäksi silloin, jos on tunne että tarvitsen aikaa olla yksin tai aikaa luovuudelle tms. Silloin ei minusta ole paljon iloa kenellekään, enkä ole silloin koskaan edes täysin läsnä, vaan jossain toisaalla. Ja tosiaan, yksinololle on hyvä ottaa aikaa joka tapauksessa silloin tällöin, ihan vaan akkujen lataamiseen.Että ehkäpä se aika ei kuitenkaan mene hukkaan, vaan antaa voimia jaksaa arjessa ja olla sosiaalinen...
Luulen että yrittämättä jättäminen harmitaisi myöhemmin, koska se sisältäisi tuon suuren harmaan sanan jos...
Luin Katjalle kirjoittamasi vastauksen ja olet mielestäni oikeassa. Jos on tarve vetäytyä kirjoittamaan, sen tarpeen täyttäminen tuo myäös voimaa arkeen, silloinhan et joudu tekemään itseäsi vastaan.
Tuima: Niinpä! =)
Lähetä kommentti