Unessa joku antaa käteeni kirjan jonka olen kuulemma englannista suomentanut, olen hämmästynyt, en pysty muistamaan sellaista, muutenkaan suomentaminen ei kuulosta minulta ollenkaan, vieraiden kielten oppiminen ei ole koskaan ollut helppoa, pikemminkin tuskallista, oikeastaan. Avaan kirjan kiiinnostuneena, suurin odotuksin ja koen välittömän pettymyksen, suomennos voisi vielä olla hyvää, mutta kirja on täynnä kirjoitusvirheitä, samanlaisia joita teen kannettavalla koko ajan, näppäimistö jättää jotenkin kirjaimia välistä. Ja niin hienot kannet! Miksi ihmeessä kirjaa ei ole vaivauduttu oikolukemaan ollenkaan?
Herään samaan turhautuneisuuden tunteeseen, aamukahvikin aiheuttaa vain sydämentykytystä. Joku huono kausi alkamassa taas, sanon Herra Rattukselle, ei tee oikein mieli tavata ketään, olisin kovin poissaoleva vain, enkä yksin ollessakaan saa mitään aikaan, ajatukset takertuvat toisiinsa kuin kärpäspaperi ja aika vain liukuu jonnekin. Selailen hajamielisesti runokirjoja, sieltä täältä, kunnes silmiini osuu eräs joka hätkähdyttää ja ilahduttaa T.S Eliotin ihailijaa, 'Mr. Eliot keittää makaronia', teoksessa Valolieriön alla. Viisi unkarilaista runoilijaa (Wsoy, 2000): "Amerikkalaisen siivilän avulla/ hän kauhoo hyppivät makaronit/ ja huuhtoo ne kylmällä vedellä./ 'Se on tärkeää, / muuten ne tarttuvat kiinni', Mr. Eliot kirjoittaa/ illalla ystävälleen./ 'Jännittävintä on silti se, että/ kuivat makaronit/ katkeavat rätisten:/ siinä me voimme jollakin tavoin/ tunnistaa itsemme.'" (József Tornai)
Herään samaan turhautuneisuuden tunteeseen, aamukahvikin aiheuttaa vain sydämentykytystä. Joku huono kausi alkamassa taas, sanon Herra Rattukselle, ei tee oikein mieli tavata ketään, olisin kovin poissaoleva vain, enkä yksin ollessakaan saa mitään aikaan, ajatukset takertuvat toisiinsa kuin kärpäspaperi ja aika vain liukuu jonnekin. Selailen hajamielisesti runokirjoja, sieltä täältä, kunnes silmiini osuu eräs joka hätkähdyttää ja ilahduttaa T.S Eliotin ihailijaa, 'Mr. Eliot keittää makaronia', teoksessa Valolieriön alla. Viisi unkarilaista runoilijaa (Wsoy, 2000): "Amerikkalaisen siivilän avulla/ hän kauhoo hyppivät makaronit/ ja huuhtoo ne kylmällä vedellä./ 'Se on tärkeää, / muuten ne tarttuvat kiinni', Mr. Eliot kirjoittaa/ illalla ystävälleen./ 'Jännittävintä on silti se, että/ kuivat makaronit/ katkeavat rätisten:/ siinä me voimme jollakin tavoin/ tunnistaa itsemme.'" (József Tornai)
Statistics
2 kommenttia:
Hyvä! Toissapäivänä oli Bloomsday ja tänään näin Mr. Eliotin.
Kun herää johonkin uneen ja se uhkaa antaa leiman päivälle, niin runonlukeminen on todella keino nro 1 muuttaa päivän suuntaa.
Lisäneuvoni ehdottomasti on että lopeta kahvin juonti. Tee on parempi ja herääminen sujuu hitaammin joka tekee aivoparoille hyvää!
On sinulla sentään herra Rattus jonka kanssa puhua...
Ripsa: Kyllä, runoissa on voimaa! :)
Ja kahvinjuonnista, tuo on varmasti hyvä neuvo, mutta oikeastaan kulutan teetäkin jo jonkun verran, kun ei pysty enää juomaan kahvia, vaihdan teehen... :)Olen ajatellut, että sallin itselleni tämän nautintoaineen, koska muita en kovin paljon käytä, en tupakoi, käytän alkoholia satunnaisesti, en syö makeita jne. Kai sitä jotain iloja täytyy itselleen jättää! :)
Ja totta, usein vähättelen Herra Rattuksen seuraa, ehkä se on liian tuttu, sen seura on muuttunut nin itsestäänselvyydeksi, että sitä ei osaa arvostaa niin paljon kuin mitä se ansaitsisi. Valitettavan usein asioiden tärkeyden tajuaa vasta silloin kun ne menettää. :-/
Lähetä kommentti