Mies nuokahtelee kuin hevonen seisaallaan

Työvoimatoimiston jonossa mies nuokahtelee, pitkä mies, kuin hevonen seisaallaan. Ja toinen, jolla on hartiat kuin kaapit, istuu hievahtamatta ainoalla tuolilla, vaikka jono on pitkä ja takana seisoo liuta aneemisempia naisihmisiä. Miehen ylimielinen käytös ärsyttää, en ole vanhanaikainen, mutta en itsekään kehtaisi istua ainoalla tuolilla niin kauan. Jono pysyy miehen takana, mies ei liikahda vaikka hänen edessään on jo pitkä rako etummaisiin jonottajiin, mies ei liikahda ennen kuin tulee hänen vuoronsa. Kun minun vuoroni tulee, on kevättuuleni tiessään, ylimielisyys leviää kasvoilleni kuin kipsinaamio, en hymyile, katson suoraan ja terävästi silmiin. Virkailijan kysymykset ovat tungettelevia, eikä minun äänessäni ole hitustakaan pehmeyttä jäljellä. Olen huonolla tuulella sateesta ja kaikesta, vieraasta uimahallista (jossa on typerät portit), kunnes pääsen veteen, luonnonvalo tuntuu iholla paremmalta, kunnes uin monta altaanväliä ja lihakset lämpenevät.