keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Runoillasta, Tampereelle ja takaisin

Eilisiltana tuli katsastettua Kuudennen linjan Kohina-runoklubi. Tunnelma oli sellainen kuin runotapahtumissa usein, nuorehkon wannabe-runoilijoista koostuvan yleisön joukossa. No joo, antakaa anteeksi (itse)ironisuuteni, toki paikalla oli varmasti muunkinlaisia kuuntelijoita ja kirjallisuusihmisiä, kulttuuriväkeä. Ja juuri yleisössä itsessään piileekin juuri tuollaisten tapahtumien viehätys. Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihan kiva ilta kahden hyvän ystävän seurassa, mutta petyin hiukan kun Sanna Karlström ei lukenutkaan yhtään omia runojaan. Karlström kuuluu lempirunoilijoideni kärkeen ja olisin mielelläni kuullut hänen lukevan omaa tuotantoaan. Lopuksi esiintyvä bändi soitti myös ehkä vähän liian lujaa, korvatulpitta varustautuneena oli pakko lähteä kesken kotiin. Musiikki olisi voinut olla ihan kiinnostavaakin, mutta mikään yhtye tuskin on niin hyvä että uhraisin sille kuuloelimeni.

Tänään saan ilmaisen kyydin Tampereelle ja takaisin. Kaupunki näyttää samalta kuin ennenkin, vuosi sitten syksyllä tuli matkustettua kerran viikossa Turku-Tampere -väliä. Muistan aamuherätyksien kamaluuden, viideltä ylös, kuppi kahvia ja seitsemän junaan, silmät vielä unesta viiruina, yhdeksältä skarppina informaatiotutkimuksen tietokantaprojekti-kurssille toisen kahvikupillisen voimalla. Sataa räntää, kaupungilla ei tee mieli kuljeskella, ensimmäiseksi marssin kauppaan ja ostan sateenvarjon. Tapaan Tampereelle muuttaneen vanhan opiskelukaverini kahvilassa, kahvilat ovat samankaltaisia kaikkialla, ikkunan ohi kulkevat ihmiset. Kahvihetki ystävän seurassa on tuttu, se liittyy pitkään yhteisten kahvihetkien historiaan, elämäntilanteet vain ovat muuttuneet, siirtyneet eri kaupunkeihin, arki ei ole yhteistä enää. Silti on hyvä nähdä, puhuminen on vaivatonta vaikka tapaamisvälit ovat etäisyyden vuoksi harventuneet. Paluumatkalla räntäsade on yltynyt, tuulilasinpyyhkijät epäkunnossa ja välillä tietä on vaikea nähdä. Vaikka en itse ole ratissa, jännitän leukoja ja hartioita, on helpotus päästä kotiin.

Ei kommentteja:

 
Statistics