Näen unta pommikoneista. Niiden ääni kuuluu kaukaa, pakenemme läheiseen metsään, se on lapsuuteni mäntymetsä, puut ovat harvassa, on valoisaa, puiden rungot hehkuvat oransseina auringonpaisteessa. Painaudumme maahan, neulasia vasten, minulla on punainen takki, tajuan sen vasta nyt, ehkä se loistaa kauas, korkealle taivaalle. Käsivarret pään suojana mietin miltä räjähtäminen tuntuu, sattuuko se? "Olet lukenut liikaa sota-aiheisia romaaneja viime aikoina", huomauttaa Herra Rattus ja se on kyllä oikeassa. Katselemme ikkunasta pelotonta auringonpalvojaa kerrostalon pihalla, mies uhmaa kevään petollista säätä ja melanoomaa. Mikäs siinä, omapa on ihonsa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti