Kotiin päästyäni vaihdan verkkareihin, keitän kahvia, vaikka tänään unohduin lukemaan töissä kirjaa jossa valistettiin pannukahvin haitallisuudesta, siitä viis, en sentään tupakoi, on loputtoman monta tuntia aikaa uppoutua dekkareihin, Eeva Tenhusen Mustat kalat (1964) ensin loppuun ja sitten aloitan Leena Lehtolaisen Harmin paikan (1994). Tenhusen sankaritar pyörtyy ainakin kolme kertaa synkeän komisarion käsivarsille (vaikka murhatun kämppäkaverin kohtalo sinänsä kuitataan aika suruttomasti ja jatketaan päiväjärjestystä niin kuin ei mitään) , eikä loputon neidittely ja maisterittelu lakkaa huvittamasta.
Kyllästyttyäni dekkareihin tartun T.S. Eliotin runokokoelmaan Prufrock and Other Observations (1917), ja kyllä, tätä pitää saada lisää, draamalliset monologit nostattavat ihon kananlihalle, innostuksen hehkun poskille, ne eivät lakkaa kiehtomasta, inspiroimasta, muutamiin säkeisiin rakennetut puhetilanteet, dialogin osapuolten väliset jännitteet, puhujien muutamista lauseista tulkittavissa olevat äänen sävyt, kuten runossa "Portrait of a Lady", jossa nainen ja häneen rakastunut mies keskustelevat teekupillisen ääressä: " Now that lilacs are in bloom/ She has bowl of lilacs in her room/ And twists one in her fingers while she talks./ 'Ah, my friend, you do not know, you do not know/ What life is, you who hold it in your hands';/ (Slowly twisting the lilacs stalks)/ 'You let it flow from you, you let it flow,/ and youth is cruel, and has no more remorse/ and smiles at situations which it cannot see.'/ I smile, of course,/ And go on drinking tea" (edellä siteeraamani on tosiaan vain yksi säkeistö pitkää runoa). Pitäisi päästä Lontooseen penkomaan kirjakauppoja, tekemään löytöjä, draamallisen monologin kirjoittajia ja perustajia on muitakin (ehkä on sellaisiakin joista en edes vielä tiedä!) mutta eipä niitä Suomen kirjastoista löydä. Ja on eri asia lukea kokonaista runoteosta, eheää teoskokonaisuutta, kuin jotakin suomennosvalikoimaa. Mutta ehkä päädyn Lontooseenkin vielä joskus lähitulevaisuudessa, haluaisin tutkia perusteellisemmin myös Luonnonhistoriallisen museon kokoelmia, jättiläisvyötiäisen valtavaa fossiilia, täytettyä pussihukkaa ja valaiden luurankoja. Mutta nyt, en innostu liikaa, ensin on elävät valaat ja Azorit ja sitten alkaa työ uudessa kirjastossa, pitää keskittyä siihen.
Kyllästyttyäni dekkareihin tartun T.S. Eliotin runokokoelmaan Prufrock and Other Observations (1917), ja kyllä, tätä pitää saada lisää, draamalliset monologit nostattavat ihon kananlihalle, innostuksen hehkun poskille, ne eivät lakkaa kiehtomasta, inspiroimasta, muutamiin säkeisiin rakennetut puhetilanteet, dialogin osapuolten väliset jännitteet, puhujien muutamista lauseista tulkittavissa olevat äänen sävyt, kuten runossa "Portrait of a Lady", jossa nainen ja häneen rakastunut mies keskustelevat teekupillisen ääressä: " Now that lilacs are in bloom/ She has bowl of lilacs in her room/ And twists one in her fingers while she talks./ 'Ah, my friend, you do not know, you do not know/ What life is, you who hold it in your hands';/ (Slowly twisting the lilacs stalks)/ 'You let it flow from you, you let it flow,/ and youth is cruel, and has no more remorse/ and smiles at situations which it cannot see.'/ I smile, of course,/ And go on drinking tea" (edellä siteeraamani on tosiaan vain yksi säkeistö pitkää runoa). Pitäisi päästä Lontooseen penkomaan kirjakauppoja, tekemään löytöjä, draamallisen monologin kirjoittajia ja perustajia on muitakin (ehkä on sellaisiakin joista en edes vielä tiedä!) mutta eipä niitä Suomen kirjastoista löydä. Ja on eri asia lukea kokonaista runoteosta, eheää teoskokonaisuutta, kuin jotakin suomennosvalikoimaa. Mutta ehkä päädyn Lontooseenkin vielä joskus lähitulevaisuudessa, haluaisin tutkia perusteellisemmin myös Luonnonhistoriallisen museon kokoelmia, jättiläisvyötiäisen valtavaa fossiilia, täytettyä pussihukkaa ja valaiden luurankoja. Mutta nyt, en innostu liikaa, ensin on elävät valaat ja Azorit ja sitten alkaa työ uudessa kirjastossa, pitää keskittyä siihen.
Statistics
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti