Asunnossa on kuuma, yöllä kapuan kylpyammeeseen avatakseni pienen, vanhan ikkunan. Tiivisteet roikkuvat, ikkunanpielien maali hilseilee ja äkkiä metsä on siinä, yölinnut ja syreenit. Stressi tulee uniin asti, unet kierrättävät arjen silppua, keskustelunpätkiä, kasvoja, ja linnut, ne laulavat koko ajan.
Silti yritän myös kirjoittaa, tehdä runoa unesta jonka vähän aikaa sitten näin. Se oli vahva uni, jo valmiiksi kuin runokuva, mutta silti se ei käänny helposti sanoiksi. Luen Bo Carpelanin Kesän varjoja, niin lyyristä proosaa, jotain samaa kuin Haahtelassa. Osaisinpa lukea ruotsiksi myös. Miten aika kerrostuu, kuvat kerrostuvat, ja kertomisen rytmi, miten siitä nauttii: " Aurinko oli alkanut tosissaan lämmittää. Isällä oli takki käsivarrella. Äiti varjosti silmiään kädellä, kääntyi ympäri: Mattias! On kuin yhä kuulisin hänen äänensä, kuulisin isän rykäisyt ja Jonaksen kiljahdukset ja näkisin kaiken mikä liikkui, pienimmätkin otukset: muurahaisten polun, sisiliskon joka vilahtaa ruohikossa, pilvien varjot jotka tyynesti vaeltavat yli peltojen, yli minun. Missä on se aika joka meidät erottaa"? (Bo Carpelan: Kesän varjot, Otava, 2005)
Silti yritän myös kirjoittaa, tehdä runoa unesta jonka vähän aikaa sitten näin. Se oli vahva uni, jo valmiiksi kuin runokuva, mutta silti se ei käänny helposti sanoiksi. Luen Bo Carpelanin Kesän varjoja, niin lyyristä proosaa, jotain samaa kuin Haahtelassa. Osaisinpa lukea ruotsiksi myös. Miten aika kerrostuu, kuvat kerrostuvat, ja kertomisen rytmi, miten siitä nauttii: " Aurinko oli alkanut tosissaan lämmittää. Isällä oli takki käsivarrella. Äiti varjosti silmiään kädellä, kääntyi ympäri: Mattias! On kuin yhä kuulisin hänen äänensä, kuulisin isän rykäisyt ja Jonaksen kiljahdukset ja näkisin kaiken mikä liikkui, pienimmätkin otukset: muurahaisten polun, sisiliskon joka vilahtaa ruohikossa, pilvien varjot jotka tyynesti vaeltavat yli peltojen, yli minun. Missä on se aika joka meidät erottaa"? (Bo Carpelan: Kesän varjot, Otava, 2005)
Statistics
4 kommenttia:
Todellakin: samoja kipuilemme ja samoja nautimme, Carpelania ja Haahtelaa. Haahtela on minusta villi Carpelan, joka puolestaan on ensisijaisesti minun silmissäni kunnioitettavan arvokas, yhtään pröystäilemättä.
Hauskoja yhteensattumiaa, tulee lämmin ja suorastaan turvallinen olo! Että sielläkin. (Tästä säästäkö se johtuu? Meillä täällä tosin ollut aika viileää, ei mitään kesäkesää.)
Mutta odotellaan. Kyllä se teksti taas juoksee. Odotuttaa. Ihan hyvää se tekee kärsimättömille, jotain tästä matkan varrelta ja näennäisetenemättömyydestä tarttuu mukaan. Ajatellaan niin. :)
Tuo on kyllä osuva luonnehdinta Carpelanista ja Haahtelasta, ihan nappiin! =) Katsoin myös sen postauksessasi vinkkaamasi Carpelanin haastattelun, ja täytyy sanoa, että viisas, miellyttävän oloinen vanha mies..
Kyllä, niin tulee=).
Ja niinpä tehdään.=) Kyllä se teksti sieltä jostakin aina tulee, vaikka välillä menisi usko, vaikka välillä turhauttaa, mutta kärsivällisyyttä. Sitäpä. Ja tosiaan pitää ajatella, että koko ajan ajattelukoneisto raksuttaa, ja alitajunnassa itävät ideoiden, oivallusten siemenet...
Patsashaasteeseeni jättämässäsi kommentissa mainitsemasi herra Rattus herätti vastapohdintaa Pariisista ja linkkivinkin: http://www.ratus.com/
Carpelania en uskaltautuisi lukemaan ruotsiksi, hän on niin tiivis ja kuulas. Haahtela, hän on hieno!
Kiitos hauskasta linkkivinkistä, Tuima!:-) Ja Haahtela, kyllä hän on. Ja ehkä minäkin toistaiseksi tyydyn lukemaan Carpelania vain käännöksenä, alkukielinen teksti vaatisi varmasti melkoisia ponnisteluja...
Lähetä kommentti