"Lampans ljus föll ut över gräset och syrenbusken. Mycket svagt kröp det in bland skuggorna där Mårran satt och var ensam med sig själv." Kesken Tove Janssonin lukemisen huomaan sängylläni hämähäkin, siinä lukulampun keltaisessa valokeilassa, yhtä mustana kuin kaihoisasti ikkunaa katseleva Mörkö kirjan kuvassa. Nousen yllättyneenä ja luotisuorana pystyyn ja sitten sitä ei enää näy. Puistatukset väreilevät kehon läpi kuin sähköisku, ravistelen sänkyvaatteita (varovaisin ottein, sillä mistä sen tietää jos se piileskelee laskoksissa ja ryömii hihastani sisään) imuroin nurkat ja tajuan, turhaa. Hämähäkin mentäviä rakosia on liikaa, se voi olla ihan missä tahansa, kirjahyllyssä kirjojen takana, lattialistojen välissä. Se voi tulla esiin koska tahansa, silloin kun en huomaa, yöllä kun nukun, se voi kulkea vuoteeni poikki, kasvojeni yli. Se voi sijaita tyynylläni, poskeni vieressä kun herään. Vieläkin puistattaa, niskassa tuntuu kihelmöintiä, ihan kuin se kävelisi siellä. Hämähäkit ovat vastenmielisintä mitä tiedän, niiden äänettömyys, kahdeksan jalkaa. Lapsuuteni toistuvissa hämähäkkipainajaisissa makasin vuoteessani hämähäkinraatojen peittämänä. Kuolema ei tee hämähäkistä yhtään sen kauniimpaa: kuiva käpristynyt ruumis, liiskaantunut läntti, silti hämähäkki. En saa mielestäni luontodokumentissa näkemääni lähikuvaa hämähäkin päästä ja leuoista. Siitä miltä hämähäkki näyttää kun se syö kärpästä. Tänä yönä en ehkä nuku.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
2 kommenttia:
Otan todella osaa. Minä olen myös hämähäkkikammoinen. Lienee peruja lapsuudesta, jokin pelästyminen esiverbaaliselta kaudelta - äitini kertoi, että ensimmäisiä sanojani oli ollut 'häkki' (= hämähäkki).
Minäkin olen nähnyt kautta elämäni hämähäkkipainajaisia. Nyttemmin kestän pienenpienet, mutta isommat ja lukit ovat kauhistus. Samoin vaaksiaiset, niiden hontelot jalat ja ohuenohuet siivet. Mies puhdisti ilmastointilaitetta syksyllä ja kertoi, että siellä oli parvi kuolleita, kuivahtaneita vaaaksiasia, ilmavirta oli napannut ne. Hyi!
Toivotaan, että tapaamasi otus olisi pelästynyt, kadonnut koloja pitkin vaikka naapuriasuntoon tai pihalle, mieluusti!
Kiitos. =) Lohdullista kuulla, että kohtalotovereita löytyy... Minulla on ihan sama juttu, nykyään kestän jo ne ihan pienet, mutta nuo isot aiheuttavat puistatuksia edelleen. Myöskään hämähäkkipainajaisia en ole enää aikuisena nähnyt niin paljon, lapsena näin niitä jatkuvasti, ne olivat niin kammottavia unia että muistan ne vieläkin.
Vaaksiaiset eivät minulle aiheuta samanlaista inhotusreaktiota kuin hämähäkit, mutta minkä tahansa hyönteisen käppyräiset raadot saavat puistatuksia aikaan... En myöskään yleensä pysty tappamaan sisälle eksyneitä epämieluisia hämähäkki- tai hyönteisvieraita. Jo Liiskaamisen aiheuttama ääni inhottaa, saati juuri se raato. Yleensä kalastelen otuksen lasipurkkiin ja heitän ikkunasta ulos.
Hämähäkkiä ei ole keskiviikon jälkeen näkynyt, ja toivon todella että se olisi löytänyt tiensä ulos tai naapuriin... (Mutta täytyy koputtaa puuta=)
Lähetä kommentti