sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Ei ole mihinkään kiire

Flanellipaitainen mies istuu retkituolissa postimerkin kokoisella maapalstallaan ja kaataa termospullosta kahvia mukiin. Toinen mies, nuorempi, iskee lapion maahan, keskittyneesti yhä uudelleen, juna kulkee sillan yli, mustarastas sukii kannon päällä sulkiaan. Hiekkatiellä tulee vastaan valkoinen hevonen. Miten äänetöntä ratsastaminen onkaan, ratsastaja ei puhu sanaakaan, istuu vain omissa mietteissään ja hevonenkin käyskentelee tyynesti eteenpäin, kaviot uppoavat pehmeästi hiekkaan, katse jossakin metsäntakaisessa. Vain kosketusyhteys noilla kahdella, kevätauringon lämmittämä iho, kuten minullakin, kävelen eteenpäin ja eteenpäin kunnes väsyn ja käännyn takaisin.

Olen sulkenut puhelimen, lukenut Tuula-Liina Variksen työpäiväkirjaa Kaksi kesää, kaksi kirjaa (2003). Miten rauhoittavaa on lukea kuvausta yksinolosta, päivittäisistä rutiineista, ne ovat välttämättömiä että voi olla luova. Minäkin syön jugurttia, keitän loputtomasti kahvia, kunnes tulee huono olo ja on pakko vaihtaa teehen. Yritän ajatella, ideoida, mutta enimmäkseen vain luen, en ota paineita vaan nautin hiljaisuudesta, puhumattomuudesta, ei ole mihinkään kiire.

4 kommenttia:

sivuaskel kirjoitti...

Ihana teksti. Helena Anhavako se oli joka kirjoitti: "Kysyn hiljaisuudelta itseäni" ? Rutiinit ja luovuus - niin kaukana toisistaan ja silti molemmat tarvitsevat toisiaan.

silumiini kirjoitti...

Kiitos, Sivuaskel! Niinpä, ristiriitaistahan se on, mutta yllättävästi sen aina vaan huomaa todeksi...

Katja Kaukonen kirjoitti...

Kiitos tästä, Silumiini! Minulla on tuo sama kirja, aloitin ja unohdin jonnekin. Löysin kyllä jo, siirrän luettaviin. (Niitä on valtava pino, luen sekaisin kaikkia: Villat, Anhavat, Kilvet, Dahlgrenit, Mannerit, Duras´t rakastetut menevät kaikki mielessäni sekaisin. Jotakin samaa heissä kaikissa oikeastaan onkin.)

Minuakin kirja viehätti, se että istuu mökillä ja sytyttelee hellaan tulta, miettii kirjoitusta, jonka kanssa sujuu välillä nihkeänlaisesti. Kun on yhtä aikaa niin yksin ja niin jonkun vallassa, kaikkea muuta kuin yksinäinen, niin epävarma ja varma. Se on sellainen mielen- ja olotila, jota hamuan jatkuvasti ja kun niitä hetkiä saa, on pelkästään onnellinen. Kahvia ja voileipiä, sanoja ja lauseita, keittimen porinaa, lämpimän tuoksua, hiljaista mietiskelyä.

Sitä kaikkea toivotan myös sinne!

silumiini kirjoitti...

Niinpä! =) Ja minullakin on muuten tuo sama vika, sekaisin kaikkea koko ajan, kuin ei osaisi päättää mitä lukee loppuun...

Kiitos! =)

 
Statistics