lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Runotorstain haaste: Kengät

Aamulla varhain nainen laittaa kaikki kenkänsä matkaan,
yksitellen, kaksitellen ne katoavat näkyvistä,
miten pitkälle ne kulkevat,
ilman jalkojen valtaa,
minne leijailevat tehtaiden savut puiden latvojen takaa

(televisio on jäänyt auki,
huone on tyhjä,
ketään ei näy)

miten kevyesti seisoisivat kengättömät ihmiset liukuportaissa,
jonoissa, toisiaan vasten,
niin kevyt on askel päällä pakkaslumen,
veden

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi ensimmäistä säettä olivat tosi hienot. Pidin muutenkin - jälleen :) - tästä runostasi. Salaperäisyys, monitulkintaisuus, leijuminen eri aihioiden välillä on onnistunutta ja lukemaan houkuttelevaa.

Anonyymi kirjoitti...

Uskaltaako tällaista hienoa ollenkaan kommentoida.
Näin kyllä silmissäni matkaan lähetetyn kenkäjonon.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdyn edellisiin : )

Leonoora kirjoitti...

Vahvoja kielikuvia jotka voi nähdä, mutta kuvafantasia saa myös syviä, arvoituksellisia merkityksiä...?

Anonyymi kirjoitti...

oimis erilläänkin silleen että"...ilman jalkojen valtaa." ja siihen loppus.
Ja tää omanaan:

Miten kevyesti seisoisivat kengättömät ihmiset
liukuportaissa,
jonoissa,
toisiaan vasten.

Mutta upeaa näinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Upea!

Sielujen vaellus. Kun jalka vapautetaan kengästä sielu saa kulkea vapaasti. Kuin savu. joka kevyesti leijailee avaruuteen, sulautuu sinne.

Eikä enää olisi kireyttä, tuuppimista, etuilua. Vain keveyttä.

Tästä tuli kevyt olo. Kuin olisi lähtenyt mukaan keveysti hangille kävelemään.

silumiini kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! =)

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kaunis, sitä sanoilla maalailua mitä pitääkin. Kiitos tästä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos sinullekin Sini vierailustasi kommenttilaatikossani! =)

 
Statistics