Maiseman paikalla näen oman heijastukseni paikallisjunan ikkunasta, sade valuu ohitse, vaakasuoraan ja valot venyvät viiruiksi. Kengät ovat kastuneet, hytisen vilusta. Vaunuun astuu harmaatukkainen mies, kovaäänisesti itsekseen päivän uutisia kommentoiden, tekee äkkinäisiä ampumisliikkeitä sormillaan, istahtaa penkille ja käkättää kuivaa naurua. Nousen paikaltani ja siirryn eteiseen, vaikka juna ei ole vielä lähelläkään pääteasemaa, vaikka inhoan seisomista, junan heilahtelua, tasapainottelua, tuuppivia kyynärpäitä ja laukkuja. Mutta tänään en siedä ainuttakaan hullua enkä tyhmää, seison mieluummin. Sade on lakannut kun kävelen katua kotiin, hätkähdän ikkunastani tulvivaa valoa, varmasti sammutin kaikki kun lähdin, satavarmasti tarkistin hellan levyt niin kuin aina ja kaiken muun. Veret seisahtavat hetkeksi, mutta hetkeksi vain, sillä saman tien tajuan: Herra Rattus on palannut reissuiltaan takaisin. Se on syvässä unessa, sen käpälissä on multaa. Liikun asunnossa hitaasti ja äänettä, varon kolauttamasta teekattilaa hellan levyä vasten, en raatsi herättää sitä, ajattelen mennä uneen minäkin, jos huominen olisi parempi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
1 kommentti:
Pelko tulee nurkistä sisään, valo isompi pala.
Lähetä kommentti