Herra Rattuksella on hyvin ulkonevat silmät. Ne ovat kaiketi hyödylliset siellä mistä se tulee, sivukujilta lähestyvät varjot jäävät varjojen häilähdyksiksi vain kun se on jo tiessään, viemärin pimeydessä tai pensaan alla. Mutta sen tapa lukea samaa kirjaa, jota itse luen, on kertakaikkisen raivostuttava, edes päätään sen ei tarvitse kääntää, riittää kun se istuu vieressäni vain, vaikka vähän kauempana, viikset värähdellen, kuono televisioon päin.
Niin se nytkin istuu, tuossa sängyn laidalla, minä kääriytyneenä kaikkiin peittoihin, viereisellä jakkaralla lasi sitruunavissyä ja nenäliinapaketti, ja Herra Rattus lukee samaa kirjaa, tiedän sen, vaikka se näyttää katsovan televisiota vain, joka sanan se lukee: " Portaat ovat kapeat, eikä niissä ole mattoa: siellä täällä askelmilla on lohkeilleita posliinikuppeja puolillaan vettä, ja vedessä kelluvat lampunsydämet heittävät varjoja ympärilleen. -- Vuode, pesuteline, laatikko, lipasto, hevosenjouhisermi - ja ikkuna, jonka luo menen oikopäätä. Se on kapea, ja sen eteen on ripustettu haalistunut verkkoliina. Haka on särkynyt aikapäiviä sitten, puitteet on liitetty toisiinsa nauloilla. Ikkunasta näkyy pätkä kuraista katua, talo jonka voiteenvärisissä ikkunaluukuissa on sydämenmuotoiset reiät, tiilimuuri johon on piirretty silmukoita ja kierteitä keltaisella liidulla." (Sarah Waters: Silmänkääntäjä, Tammi, 2006, suom. Helene Bützov)
Tiedän että Herra Rattus lukee, sillä sen viiksien värähtely kiihtyy, sen korvat liikahtelevat, tiedän että se kuulee tekstissä kuvatun talon, se kuulee toiset rotat portaiden alla, seinien välissä, se haistaa ne. Se kääntää kuononsa lähemmäs sivua nyt, ihan liki, ja sitten se katoaa, sinne vain, hämärään portaikkoon ja huoneeseen jonka ikkunasta näkyy kurainen katu. Jatkan lukemista eteenpäin, enkä millään malttaisi jättää tarinaa kesken, tai ehkä ihan pieneksi hetkeksi vain, että ehdin keittää teetä, unohdan inhottavan flunssan ja hohkaavat ohimot ja illalla vasta ajattelen Herra Rattusta: ehkä biojäteroskis on parasta tyhjentää huomenna vasta, jotta se löytäisi helpommin takaisin.
Niin se nytkin istuu, tuossa sängyn laidalla, minä kääriytyneenä kaikkiin peittoihin, viereisellä jakkaralla lasi sitruunavissyä ja nenäliinapaketti, ja Herra Rattus lukee samaa kirjaa, tiedän sen, vaikka se näyttää katsovan televisiota vain, joka sanan se lukee: " Portaat ovat kapeat, eikä niissä ole mattoa: siellä täällä askelmilla on lohkeilleita posliinikuppeja puolillaan vettä, ja vedessä kelluvat lampunsydämet heittävät varjoja ympärilleen. -- Vuode, pesuteline, laatikko, lipasto, hevosenjouhisermi - ja ikkuna, jonka luo menen oikopäätä. Se on kapea, ja sen eteen on ripustettu haalistunut verkkoliina. Haka on särkynyt aikapäiviä sitten, puitteet on liitetty toisiinsa nauloilla. Ikkunasta näkyy pätkä kuraista katua, talo jonka voiteenvärisissä ikkunaluukuissa on sydämenmuotoiset reiät, tiilimuuri johon on piirretty silmukoita ja kierteitä keltaisella liidulla." (Sarah Waters: Silmänkääntäjä, Tammi, 2006, suom. Helene Bützov)
Tiedän että Herra Rattus lukee, sillä sen viiksien värähtely kiihtyy, sen korvat liikahtelevat, tiedän että se kuulee tekstissä kuvatun talon, se kuulee toiset rotat portaiden alla, seinien välissä, se haistaa ne. Se kääntää kuononsa lähemmäs sivua nyt, ihan liki, ja sitten se katoaa, sinne vain, hämärään portaikkoon ja huoneeseen jonka ikkunasta näkyy kurainen katu. Jatkan lukemista eteenpäin, enkä millään malttaisi jättää tarinaa kesken, tai ehkä ihan pieneksi hetkeksi vain, että ehdin keittää teetä, unohdan inhottavan flunssan ja hohkaavat ohimot ja illalla vasta ajattelen Herra Rattusta: ehkä biojäteroskis on parasta tyhjentää huomenna vasta, jotta se löytäisi helpommin takaisin.
Statistics
5 kommenttia:
Kerrassaan nautittavaa tekstiä! Hymyilen, vakavoidun, hymyilen.
Kiitos, Sivuaskel! =)
Hei! Poikkesin ilmoittamaan, että blogilista arpoi blogisi viisikkooni. Hyvää talven jatkoa :)
Kiva kuulla! Pitääpä käydä tsekkaamassa! Talvea sinulle myöskin! =)
Uuh,miten sinä teet tämän? Kirjoitat ainakin näennäisesti tuosta vaan, kuvaat yksinkertaista ihmettelyn alkutilannetta ja sitten kaikki on sfääreissä ja loppulause arkisuudessaan on huima ja käärii kaiken kokoon. Hieno teksti!
Lähetä kommentti