Helteellä nektariinien lahoamisprosessi kiihtyy, tänään ne on heitettävä pois, apupöydän pinnassa on vielä imelä tuoksu pilaantuneiden päärynöiden jäljiltä, en tajua miksi hedelmät eivät nyt maistu, miksi en vain lakkaa ostamasta niitä. Hikoilen uudet, kalliit nahkakengät piloille, koska tietenkin ajattelen että sukka ja keinopohjallinen säästävät kenkää juuri hikoilemiselta, työpäivän jälkeen kaikki on märkää, ei minusta ole mihinkään käytännön ajatteluun. Päivät ovat täynnä, nipistän aikaa runolle sieltä mistä voin, se tempoilee joka suuntaan, hajoaa käsiin, ensin se kertoo puukotuksen nähneestä miehestä, sitten erikoisen ruokavalion omaavasta vanhasta naisesta, sitten terapeutista ja nyt torakasta, pelkkiä lukemattomia erilaisia alkuja, erilaisia versioita samasta ideasta, ei yhtään loppua, ei mitään järkeä ja tässä helteessä menee hermo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
4 kommenttia:
Niin menee. Ja hiki valuu jne. Mutta varmasti runosi lähtee kulkemaan. Työnnä se alitajuntaan työstettävksi, tee jotain muuta vähän aikaa. Lepää.
Vire näyttää olevan päällä, helteestä huolimatta :) Keskeneräiset lauseet, kunpa olisi edes niitä.
Minäkin olen sitä mieltä, että jätä sanat hautumaan. Nyt on niin kuuma, että saattavat kypsyä ihan itsestään, kunhan antaa niille hengitystilaa, ei liikaa ahdistele (vaikka ei se helppoa olekaan etenkään jos on aikataulu tai sisäinen pakko). Usein jokin kovin konkreettinen puuha auttaa. Kernaasti se saa olla sellainen, josta silti nauttii (= ei mielellään siivoamista, vaikka sekin selkeyttää toisinaan).
-- haaveilin muuten, että saisi ulos kirjoituspöydän. Varta vasten ulkokirjoittamiseen. Helteillä raahaisin sen tuohon etupihaan, mistä aukeaa viileä metsä ja missä on jonkinlainen oma rauha aina välillä. Ajatuksenakin niin ihana.
Levollisuutta lähetän!
Tuima: Toivotaan, vaikka turhauttavaa kun tahtoisi valmista jo. Mutta olet oikeassa, tuskaileminen on turhaa, on suosiolla jätettävä teksti lepäämään hetkeksi, päätinkin lähteä huomenna Turkuun, junassa istuessa ajatuksetkin soljuvat, saa etäisyyttä...
Sivuaskel: Päämäärätietoisena on vaan yritettävä kuumasta huolimatta...=) Kyllä ne sinnekin tiensä löytävät! Kirjoittamisessa on niin monenlaista vaihetta, tyhjän paperin kausi, keskeneräisyyksien ja fragmentaarisuuksien aika ja joskus ehkä hyvä putki, kun tulee hyvässä tahdissa valmista, mutta jälkimmäistä on harvemmin...=(
Katja: Niinpä, sisäinen pakko ja omat tavoiteajat saavat turhautumaan jos valmiin tekstin syntyminen vie odotettua kauemmin... Mutta ei auta, ei se väkisinkään tule, ehkäpä toiseen kaupunkiin matkustaminen viikonlopuksi tuo uudenlaista perspektiiviä...
Voi, ulkokirjoittaminen olisi kyllä ideaalia näin kesällä, ihan kadehdin sinua pihallista... :-(
Kiitos! =)
Lähetä kommentti