Pirjo Hassisen romaani Isänpäivä (2006) tökkii pahasti jo ensimmäisillä sivuilla:
"Hän kai työntää minut johonkin oksaan, seivästää perseestä metsään kiinni! Huudan ääneni rikki, kunnes ukko alkaa hyökyillä ylläni. Jokainen työntö katkaisee huudon hetkeksi. Tunnen peukalot, kuinka ne pakottavat kurkkutorven sisemmäs ja syvemmälle ja lähemmäs kohti sammaleista niskaa. -- Iso kivi jysähtää päähäni. Joka kerta mies kaivaa sen vedestä ja antaa sen iskeytyä uudelleen kallooni. Ojan vesi seisoo eikä vie palasia mukanaan. Mies työntää kätensä veteen ja poimii hiekan seasta hampaani yksitellen taskuunsa." (s. 6-7)
Edellä siteerattu tekstikatkelma on pätkä pääkertomuksen rinnalla kulkevasta toisesta tarinasta, jota romaanin päähenkilö, dekkarikirjailija Olli Penger, kirjoittaa. Fiktiota fiktion sisällä. Pääkertomukseen upotetut katkelmat fiktiivisestä romaanista käsittelevät erilaisia tapoja miten ihminen saadaan hengiltä, joko toisen tai oman käden kautta. Plaa. Kertomusta rytmittävät, säännöllisesti toistuvat shokeerausefektit alkavat tympäistä ja vaikuttaa itsetarkoituksellisilta, vähän kuin Rosa Liksomin mininovellit. Mutta ehkä en kuitenkaan luovuta, ainakaan ihan vielä.
Edellä siteerattu tekstikatkelma on pätkä pääkertomuksen rinnalla kulkevasta toisesta tarinasta, jota romaanin päähenkilö, dekkarikirjailija Olli Penger, kirjoittaa. Fiktiota fiktion sisällä. Pääkertomukseen upotetut katkelmat fiktiivisestä romaanista käsittelevät erilaisia tapoja miten ihminen saadaan hengiltä, joko toisen tai oman käden kautta. Plaa. Kertomusta rytmittävät, säännöllisesti toistuvat shokeerausefektit alkavat tympäistä ja vaikuttaa itsetarkoituksellisilta, vähän kuin Rosa Liksomin mininovellit. Mutta ehkä en kuitenkaan luovuta, ainakaan ihan vielä.
4 kommenttia:
Pirjo Hassinen sanoi eräässä haastattelussa jotain sellaista, että hän halusi kirjoittaa sellaista tekstiä, ettei sellaista miehelle sallittaisi. Tarkoittikohan naiskuvausta, en muista. Kirja odottaa vielä hyllyssä lukua.
Tiesitkös, että haastoin sut tarinameemiin? Hähää!
En ole pitkiin aikoihin lukenut suomalaisia dekkareita. Onkohan niissä nykyisin Hassisen alkukatkelman kaltaista, mitä se nyt sitten onkin?
Hassinen pöydällä, alkua pidemmälle en ole vielä päässyt.
Juha Seppälän synkeä viimeinenkään ei ollut oikein mieleeni, vaikka kieli onkin loistavaa.
Rosa Liksomilta joskus lukemani novellit sen sijaan miellyttivät kovin, eivät kuitenkaan kaikki.
Tui: No se selittäisikin aika paljon Hassisen tyyliä kirjoittaa: miespäähenkilöiden seksismin ja luotaantyöntävyyden, sekä shokeerausefektit ja niiden itsetarkoituksellisuuden tunnun...
Tirppa: Ajattelin että pääsisin jo luistamaan koko jutusta, mutta taisin jäädä kiinni, eli yritän keksiä jotakin... =)
Helanes: Joo, sama juttu, nolottaa itse asiassa tunnustaa, että koko dekkarigenre on jäänyt minulle suhteellisen vieraaksi teinivuosien Agatha Christie-kauden jälkeen. Perez-Reverten ensimmäisistä tykkäsin kyllä, ja Rei Shimura oli parin kirjan verran ihan viihdyttävää, mutta jostain syystä dekkarin "kaava" alkaa kyllästyttää jos sitä lukee liikaa putkeen. Minulla on kyllä ollut vähän projektina että pitäisi kahlata joitain suomalaisia dekkaristeja, edes Leena Lehtolaista tms näytteenomaisesti läpi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.
Rosa Liksomilta löytyi kyllä joitain ihan oivaltaviakin juttuja, Seppälän tuotantoon pitäisi kaiketi perehtyä paremmin, olen häneltä lukenut joskus ainoastaan jonkun novellikokoelman, mutta en siitä niin hirveästi pitänyt. Joo, itse asiassa pitäisi lukea vaikka mitä...
Lähetä kommentti