tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Räntää

Kesken aamuista puhelinkeskustelua Turussa asuva ystäväni toteaa: "sataa lunta". Tunnin päästä teen omasta ikkunastani saman havainnon. Pian lumisade kuitenkin muuttuu räntäsateeksi, parvekkeen lasit valuvat vettä. Tänään se ei haittaa, istun lämpimässä sisällä, nojatuolissa villatakki päällä, tai oikeastaan olen 1910-luvun Englannissa, Lontoossa ja Howards Endissä.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Löytöjä ja kulttuurielämyksiä

Miten riemastuttava tunne onkaan paikantaa satojen kirjanselkämysten joukosta juuri se mitä etsii! Samalla iskee myös ahneus, jos löydän vielä lisää jotakin: ja löydänkin. Ihmishälyn seassa kykenen keskittymään ja uppoutumaan etsintään niin, etten näe enkä kuule mitään muuta kuin nimekkeitä toistensa perään. Havahdun kelloon vasta kun tajuan että pitäisi paikantaa jostakin myös seurassani tulleet ihmiset. Kirjamessuilta lähtiessä kassissa on kuitenkin Maila Pylkkösen kootut Monologit, Klassilliset tunteet (1957) ja Valta (1962). Niin ja tietysti myös E.M. Forsterin romaani Talo jalavan varjossa.

Myöhemmin lauantai-iltana kuuntelen isoveljen ja hänen puolisonsa seurassa Tavastialla Paavoharjua ja ruotsalaista Loney, Dearia. Molemmista pidän, ja jälkimmäinen ainakin kolahtaa sen verran, että harkitsen levyn ostamista. Sunnuntaina käyn myös samassa seurassa EMMA:ssa, jossa vaikutuksen tekevät erityisesti iranilaissyntyisen Shirin Neshatin valokuvat ja videoinstallaatiot. Elokuva-arkistoonkin ennätän illalla erään ystävän seurassa, katsomaan turkkilaista Innocence -elokuvaa, vuodelta 1997. Elokuva osoittautuu katsomisen arvoiseksi ja päähenkilö on sympaattinen hahmo, vaikkakin tarina on vähän ankea.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

Draamallisesta monologista, kirjojen metsästämisestä ja tästä viikosta

En ole saanut aikaiseksi metsästellä kirjastoista tiettyjä kirjoja, joita minun tekee tällä hetkellä mieli lukea, kuten E.M. Forsterin Talo jalavan varjossa ja Maila Pylkkösen runoteokset. Pylkkösen runoudessa minua kiinnostavat erityisesti draamalliset monologit. Lueskelin omaa, Helena Sinervon Ihmisen kaltaista käsittelevää graduani varten draamallisen monologin teoriaa ja ihastuin kovasti kyseiseen runotyyppiin. Kotimaisessa lyriikassa draamalliseen monologiin törmää harvemmin. Ihmisen kaltaisessa on kuitenkin useita draamallisia monologeja ja myös Pylkkönen käyttää runoudessaan draamallisen monologin tekniikkaa, tutustuin hänen tuotantoonsa vasta graduntekoaikanani. Nyt minun tekee jostakin syystä mieli palata aihepiiriin, valitettavasti en vain ole tullut hankkineeksi kirjoja itselleni. Täytyneekin alkaa kierrellä antikvariaatteja sillä silmällä, heti tänään aloitan Kirjamessujen antikvariaatti-osastolta.

Kirjojen metsästämisen sijaan olen tällä viikolla ollut yksissä melko kansainvälisissä illanistujaisissa, lounastanut parin ystävän kanssa, jättänyt sateen vuoksi iltalenkkejä väliin ja toisinaan taas uhmannut säätä ja kävellyt tuulta päin.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Vesi virtaa koskena pitkin katuja

Märkä takki, kengät, sateenvarjo ja laukku kuivuvat ystävän kylpyhuoneessa. Juodaan chai latte -teetä, kuunnellaan ystävän hankkimia uusia levyjä, sateen rummutusta ikkunaa vasten. Kun lähden on jo myöhä, sade jatkuu, vesi virtaa koskena pitkin katuja, kosteissa vaatteissa on kylmä. Puhun epätavallista puhelua lähikaupan katoksen alla, pisarat muodostavat psykedeelisiä kuvioita läpinäkyvään pintaan. Tulee surullinen olo: miten monimutkaista elämä voikaan toisinaan olla.

Tänään kulutan turhaa aikaa internetissä, käyn kampaajalla ja yllätyn siitä miten kallista se täällä on.

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Työmaapöly täplittää ikkunalasit

Lähiö laajenee nopeasti, nielaisee pellon, rakennustyömaa hivuttautuu jo metsänreunaan asti, ja työmaapöly täplittää ikkunalasit. Ihmisiä ja koiria on enemmän, on enemmän kauppakassien kantamisia yli hietikon, ohi punatiilisten kerrostalojen ja tekolammen, jossa lapset uittavat valtamerialuksiaan ja merirosvolaivojaan, kunnes ne uppoavat tai unohtuvat rannalle muiden leikkien tai iltapalojen vuoksi.

Oikeastaan pitäisi kirjoittaa kirjoista joita olen lukenut, elokuvista joita olen käynyt katsomassa, työhakemuksista joita olen kirjoittanut tai tapaamisista ystävien kanssa, mutta ei nyt vain huvita. Sade tekee päivän harmaaksi, on sytytettävä valot, päivä kuluu, päivät kuluvat.

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Tällaisena iltana

Tällaisena iltana kun katulyhdyt satavat välkkyviä pisaroita on kääriydyttävä villapaitaan ja peittoon, ei silmiä kirveltäviä baareja, ei keskusteluja, ei nyt - on alakuloinen, väsynyt olo.

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Tihkusadetta ja sovituskoppeja

Teräskärkiset maihinnousukengät ja pikkusiskon vanha, pitkä musta goottinahkatakki ovat oivallinen suoja tuulta ja tihkusadetta vastaan. Eivät kuitenkaan paras mahdollinen varustus vaatekauppakierroksella, huomaan, Helsingin ydinkeskusta on laajempi kuin aina muistaakaan, paarustaminen edestakaisin alkaa parin tunnin kuluttua tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta. Hyvännäköiset ja istuvat paitapuserot eivät istu, eivätkä näytä minun päälläni ollenkaan hyviltä, eikä mikään muukaan, ei ainakaan tänään. Peilikierros sovituskopeissa nostattaa huonon tuulen huippulukemiin ja itsetunnon päinvastaiseen suuntaan. Lohduttaudun Kirjatorilla ja Sofiankadun antikvariaatissa, teen pari runolöytöä. Kotona päätän jättää kävelylenkin väliin, nostaa jalat pöydälle ja avata kirjan.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Hyytävä tuuli

Hyytävä tuuli saa korvalehdet kihelmöimään. Iltakävelen pitkää suoraa, on hiljaista, on hyvin myöhä. Kaukana edellä kulkee mies taluttaen kahta beagleä, joiden valkeina vaappuvat takapuolet ja pitkät pystyt hännät muistuttavat pimeässä erehdyttävästi pitkäkaulaisten hanhien taaperrusta. Lähiön valot häämöttävät horisontissa kuin keltaruutuiset tornit.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Kuin venähtänyt kyläreissu

Väliaikaelämää: ei työtä, ei omaa asuntoa, ei rutiineja, ei kiinnekohtia mihinkään. Kuin kyläreissu vanhempien luo olisi jotenkin venähtänyt. Se on merkillistä, miten itsenäinen elämä ja minäkuva on loppujen lopuksi niin vahvasti kiinni hyvin pienistä asioista, omista arkirutiineista ja tavoista, itsenäisyyden tunne horjuu heti kun niistä joutuu luopumaan. Tuntuu kuin olisi palannut kymmenen vuotta ajassa taaksepäin, kuin mitään omaa elämää tässä välissä ei olisi ollutkaan, kuin en olisi ikinä kotoa lähtenytkään. Vanhempien silmissä on aina lapsi, niin kauan kunnes on itse vanhempi omille lapsilleen (ja se masentava ajatus: mitä jos sitä perhettä ei koskaan tulekaan olemaan). Kaikesta huolimatta on sentään ollut aikaa lukea uutuuskirjoja ja kirjoittaa.

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Pesänrakennusvietti

Ajattelen keväänvihreää huonetta, aamukahvin juomista oliivinvihreistä Teema-mukeista ja kirjoja, loputtomiin kirjoja seiniä kiertävillä hyllyillä. (Kuljen Stockmannin Hulluilla Päivillä, ihmistungoksessa, ostan Marimekon vihreät Hevoskastanja-lakanat, pannulaput, Indiskassa ihastelen vaaleanvihreää päiväpeittoa.) Tulevassa kodissani kaikki yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja, ei enää ainoatakaan rumaa, umpimähkäisesti haalittua kodinesinettä. Ei enää piittaamattomuutta pienistä yksityiskohdista ja yleisestä järjestyksestä, leivänmuruista lattialla, pölykerroksesta ikkunalaudoilla.

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Sorsastaja

Eilen olin katsomassa Pirkko Saision Sorsastajaa Kansallisteatterissa. Suhteeni teatteriin ei ole koskaan ollut minulle itsellenikään kovin selvä, en ehkä vieläkään ole aivan sinut ylinäyttelemisen kanssa tai miksi nyt teatterin ominaispiirrettä sitten kutsutaankin. Alun vierastamisesta pääsee kuitenkin aina nopeasti yli, mikäli näytelmä on hyvä, kuten tässäkin tapauksessa. Yleensäkin pidän eniten vähäeleisestä ja pienimuotoisesta, muutaman henkilöhahmon keinoin toteutetusta draamasta. Ei suureellisia lavasteita, eikä joukkokohtauksia. Vain muutaman näyttelijän ilmaisuvoima, intiimissä tilassa. Sorsastaja kuului juuri tähän kategoriaan, eikä vieraan pelosta ja ennakkoluuloista voi koskaan puhua liikaa.

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Koiran kanssa

Koiramainen varjo seuraa jokaista liikettäni, se on aina selkäni takana kun käännyn, sijaitsin missä kohdassa asuntoa hyvänsä, vaikka vielä äskettäin se oli syvässä unessa nojatuolissa. Nopea, äänetön eläin. Kun luen kirjaa, unohdan syödä ja vatsani kurisee, koira on salamana sohvalla vieressäni, painaa päänsä vatsaani vasten ja kuuntelee. Pitäisi ajatella: älykäs eläin. Mutta silti jatkuvan valvonnan alaisena tunnen oloni hivenen epämukavaksi.

(Saanut valmiiksi yhden kaksiosaisen runon, viikon kypsyttelyn jälkeen. Aloittanut Zadie Smithin uusinta romaania Kauneudesta.)

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Hiljaisuus

Vanhempien luona majailussa on se hyvä puoli että hiljaisuutta oppii arvostamaan vieläkin enemmän kuin ennen. Kun ovi on kolahtanut kiinni mökille lähtevien vanhempien, koiran ja bileisiin suuntaavan pikkusiskon jäljestä, valtaa asunnon ihana rauha. Levittäydyn olohuoneeseen kannettavineni ja kahvikuppeineni, tuskailen uuden runonraakileen kanssa, syön liikaa jäätelöä ja siitä tulee välittömästi huono omatunto (onneksi ostin tänään myös upouudet ja melko hintavat verkkarit, joita pitää sitten heti testata).

tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Ensimmäisiä päiviä

Rakennustyömies istuu kahvitaukoaan rapuilla, siristää silmiään kirkkaassa auringossa. Kadun päässä avautuu kaupunki, syvälle ja kauas. Joutilasta kuljeskelua Ruttopuistossa ja Bulevardilla maanantai-iltapäivänä, keltaisten lehtien alla, ihmisvilinässä. Tuntuu hyvältä sulautua kaupungin liikkeeseen ja rytmiin, kadota väkijoukkoon, satojen kenkien kopinaan, katseisiin, jotka ovat jo jossain toisaalla.
Mutta se oli eilen se. Tänään istun vanhempieni asunnossa, kirjoitan työhakemusta, ulkona sataa. Koira häiritsee keskittymistäni, varastaa mustekynän ja luikahtelee onnellisena ja liukkaasti karkuun käsieni otteesta.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Muutto

Ajetaan vanhasta pääkaupungista uuteen, peräkärryssä koko omaisuus. Takintaskut tammenterhoja täynnä, yliopiston kampusalueelta viimeisenä iltana kerättyjä - sateen jäljiltä yhä kosteita.
 
Statistics