Hätkähdyttävän suurisilmäinen nuori tyttö nousee portaissa vastaan, vakava katse, vetäytyneet posket. Muistissa välähtää parin viikon takainen kuva metrosta, minulla on kiire, olen myöhässä illanistujaisista, olen todella myöhässä, mutta hermostuneisuus on turhaa, metron kulkua ei voi nopeuttaa. On vain istuttava aloillaan, odotettava pysäkkien ikuisuuksia pitkät välit, kuunneltava vastapäisen tytön puhumista kännykkään. Yritän olla tuijottamatta silmiinpistävän lihattomia reisiä, teräviä kyynärpäitä, kohdistaa katseeni penkin alle pudonneeseen nenäliinaan, likaiseen lattiaan. Ensimmäinen kerta Helsingissä kun satunnainen ohikulkija tulee vastaan toisenkin kerran. Tai ehkä niin on käynyt aiemminkin, en vain ole huomannut, ehkä en olisi nytkään muistanut tyttöä ilman näkyviä sairauden merkkejä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti