Lehtikaktuksista, bloggaajista ja joukoista

Avaan oven siniseen eteiseen: akvaarioiden vedenalaiset äänet tyhjässä asunnossa, öisen kerrostalon liikkumattomuus. Keitän teetä ja katselen lehtikaktusten kuivia, kituliaita oksia, ne eivät pitäneet muuttamisesta, ne eivät viihdy täällä, eivät kurota vihreitä versojaan ikkunoita kohden. Ehkä kevät saa ne taas tekemään niin, jos ne vain selviävät pimeän yli.

Alkuillasta kävin blogitapaamisessa: oli kiinnostavaa nähdä livenä ihmisiä, joiden blogeja olen pitkään seurannut, kuinka joidenkin kohdalla fyysinen olomuoto vastasi ennakko-odotuksiani, ja toisten kohdalla taas ei. Oli myös yllättäviä kohtaamisia: maailma mahtuu niin pieneen tilaan. Olisi ollut hauskaa viipyä pidempään, keskustella enemmänkin ihmisten kanssa, mutta kymmenen aikoihin oli kerättävä lattialle valahtanut kaulahuivi, sännättävä kolmosen ratikkaan ja Tavastialle kuuntelemaan The Crashia. (Ja siellä, selkien ja päiden takana ja keskellä, harvoin koettu, joukkoon sulautumisen tunne). Mutta ehkä sitten ensi kerralla.