Sydänyön pimeyttä lähentelevä kesähämärä. Seesteinen, tyhjä mieli. Terassin pöydissä palavat kynttilät erivärisissä lasipurkeissa, kuin puutarhalyhdyt. Helteisen päivän jälkeinen ihana viileys saa vetämään takin ylle. Puhumme Oikeusjutusta, klassikoiden luettamisesta koulussa, kissojen ja koirien erilaisuudesta. Viereisen pöydän seurueessa istuu tyttö pieni lyhytkarvainen koira sylissään. Koira ei laske tyttöä hetkeksikään silmistään. Kun tyttö poistuu vessaan, koira istuu maassa ja odottaa. Tuijottaa suurin, valppain silmin tytön katoamissuuntaan.
Juuri samanlaisen koiran minäkin haluaisin. Koiran, jonka voi ottaa mukaan mihin vain. Jonka onni on minun läsnäoloni. Koskaan ei tarvitsisi tulla yksin tyhjään kotiin. Aina olisi joku joka odottaa. Mutta ei ole koiraa, on levysoitin jonka laitan soimaan Mogwaita, teemuki josta nousee höyryä aamuyön valostuttamassa asunnossa.
Ja on sunnuntaiaamu, kun voi nukkua pitkään. Iloita harvinaisesta krapulattomuudesta, kokonaisesta kiireettömästä päivästä. Omasta rauhasta. Niina Revon romaanista Kaksi. Takapihan vaahterassa on vaahteranneniä ja lintu, joka taukoamatta kuuluttaa reviiriään.
Juuri samanlaisen koiran minäkin haluaisin. Koiran, jonka voi ottaa mukaan mihin vain. Jonka onni on minun läsnäoloni. Koskaan ei tarvitsisi tulla yksin tyhjään kotiin. Aina olisi joku joka odottaa. Mutta ei ole koiraa, on levysoitin jonka laitan soimaan Mogwaita, teemuki josta nousee höyryä aamuyön valostuttamassa asunnossa.
Ja on sunnuntaiaamu, kun voi nukkua pitkään. Iloita harvinaisesta krapulattomuudesta, kokonaisesta kiireettömästä päivästä. Omasta rauhasta. Niina Revon romaanista Kaksi. Takapihan vaahterassa on vaahteranneniä ja lintu, joka taukoamatta kuuluttaa reviiriään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti