Me olemme nyt kotiutuneet, Herra Rattus ja minä. Näyttää jo kodilta, on matot ja verhot, vaikka minä haaveilenkin vielä kunnon työtilasta, että olisi lisää kirjahyllyjä ja lisää pöytätasoja, joille levitellä tekstiliuskoja ja tutkailun kohteena olevia kirjoja, nyt ne lepäilevät viuhkana milloin sängyllä tai lattialla ja illan tullen kasaantuvat pinoiksi nurkkiin. Herra Rattusta ei haittaa enää valo, siitä on mukava makailla ikkunalaudalla paistattelemassa päivä. Yhtäkään lihavaa sokeritoukkaa ei ole näkynyt (eikä laihaakaan) ei siiran siiraa, ei turkiskuoriaisia, ei hämähäkkejä. Mutta faaraomuurahaisia täällä on, ainakin päätellen hissin oveen teipatusta lapusta jossa ilmoitetaan tuholaistorjunnasta kahden viikon kuluttua. Herra Rattus valittaa unettomuutta. Se ei uskalla nukkua koska pelkää, että muurahaiset ryömivät yöllä sen korvista sisään. En käsitä miten rotta voi pelätä muurahaisia. Minusta ne eivät ole läheskään niin vastenmielisiä hyönteisiä kuin siirat tai kuoriaiset tai sokeritoukat. Tai en voi ehkä vielä sanoa niin, koska en ole toistaiseksi nähnyt ainuttakaan faaraomuurahaista. Ja miksi ne ylipäänsä edes haluaisivat ryömiä Herra Rattuksen korvista sisään?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti