Rotillakin oli osuutensa dodojen häviämisessä sukupuuttoon, selitän Herra Rattukselle, ja luen Alan Grihaultin kirjasta, Dodo: the bird behind the legend (2005), miten laivat jättivät jälkeensä satoja rottia Mauritiuksen saarelle ja rotat pistelivät poskeensa dodojen munia ja poikasia. Herra Rattus loukkaantuu, se siirtyy kahvikuppeineen pöydän äärestä ikkunalaudalle. Se ei sano enää mitään, katselee ulos vain, kurjaa, kosteaa säätä, lumetonta helmikuuta. Unohdan liian usein miten herkkätuntoinen se on, miten hirveän vähän sillä on huumorintajua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
4 kommenttia:
Hyvää rotan vuotta! ;)
Herkkäsieluisuuden huomaa usein vasta jälkeenpäin. Mikähän siihenkin on syy.
hmmm, vaihdoin juuri viime viikolla työkoneen taustakuvaksi dodon. prisma-dokkari tulee muistaakseni ensi maanantaina aiheesta.
--mj
Penjami: Kiitos!! :-D
Sivuaskel: Niinpä, tuo on kyllä surullisen totta... :-/
MJ: Samoilla urilla aatokset näemmä seikkailleet siis... =)
Ai tulee?! Pitääkin pistää jääkaapin oveen joku lappu, että muistaisi katsoa... =)
Lähetä kommentti