Kaikkivoipa

Voi tätä mieletöntä, kaikkivoipaa tunnetta kun on saanut yhden runon taas valmiiksi pitkällisen kypsyttelyn jälkeen (millainen euforia muutamasta vaivaisesta rivistä)! Juhlistan sitä katsomalla Herra Rattuksen kanssa televisiota, joka muuten taitaa pimetä huomenna, olen tyystin unohtanut koko digiboksiasian...

Oikeastaan olen toisella puolella maapalloa juuri nyt

Herra Rattus on iloinen että vietän vapaapäiväni kotona, vaikka ei minusta ole sille edes seuraa, oikeastaan olen toisella puolella maapalloa juuri nyt, mutta ei se näemmä haittaa, sille riittää että olen läsnä, keitän kahvia yhä uudelleen, itselleni ja sille myös, juon sitä pitkin päivää, enkä edes huomaa miten paljon, samalla kun luen sanomalehteä, selaan kirjoja, kirjoitan, kunnes liiasta kofeiinista tulee huono olo ja on pakko lopettaa. On kirkas päivä, sisällä näkee hyvin lukea ilman valoja, tuntuu keväältä jo kun aurinko paistaa. Keskipäivällä talo on hiljainen, ei rappusia nousevia askelia, ei lasten kiljahteluja, ei musiikkia. Vain omat ajatukset ja Herra Rattuksen syvä hengitys.

Googlaan todellisia henkilöitä, heistä tulee fiktiivisiä, kunhan vain ensin ajattelen tarpeeksi, samastun ja kuulen kaikki ne ajatukset, joita luulen heidän ajatelleen, tunnen sen, mitä luulen heidän tunteneen. Ja näen, mitä he näkevät: kevätpäivän ja puiden varjot tai yön ja tähdet tai rikkinäisen tuolinjalan, tahran keittiön pöytäliinassa. Mutta sitä ennen on fragmentteja vain, irrallisia ajatuksenpätkiä, mustia hengettömiä kirjaimia tietokoneen kirkkaalla näytöllä, kylmennyt kahvi kupin pohjalla ja Herra Rattuksen kynsien rummutus puista ikkunalautaa vasten.

Dodot ja rotat

Rotillakin oli osuutensa dodojen häviämisessä sukupuuttoon, selitän Herra Rattukselle, ja luen Alan Grihaultin kirjasta, Dodo: the bird behind the legend (2005), miten laivat jättivät jälkeensä satoja rottia Mauritiuksen saarelle ja rotat pistelivät poskeensa dodojen munia ja poikasia. Herra Rattus loukkaantuu, se siirtyy kahvikuppeineen pöydän äärestä ikkunalaudalle. Se ei sano enää mitään, katselee ulos vain, kurjaa, kosteaa säätä, lumetonta helmikuuta. Unohdan liian usein miten herkkätuntoinen se on, miten hirveän vähän sillä on huumorintajua.