Että kirjoittaminen ottaa aikansa, turhauttaa, silmät kipeytyvät kirjainten ja ruudun tuijottamisesta huonossa valossa (lukulamppu on posahtanut). Aloitan yhdestä aiheesta ja lopulta päädyn seitsemänteen, asunto on täynnä lappuja ja lapuissa aloituksia, kone on täynnä keskeneräisiä tiedostoja, on alkulauseita ja loppulauseita ja lauseita vaan, eikä mikään lopulta tunnu liittyvän mihinkään, kuluu kahvia ja kuluu teetä ja yhtäkkiä on pimeää, kävelen iltalenkkiä tihkusateessa, lauseet jatkavat päämäärätöntä risteilemistään toisiinsa törmäämättä ja sitten päivä on jo ohi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Statistics
5 kommenttia:
Noin se menee! Anna itsellesi aikaa ja armoa, se tulee sitten kun on tullakseen, etkä edes tiedä mikä "se" on.
Nim. Kok on tod
Tihkusade on sellaista; ei se tiedä sataisiko vai ei :)
Aivan samat tuntemukset. Sanat tunkevat läpi, mutta eivät asetu (kunhan kuormittavat ja kasautuvat). Ihan sama kuin vaatekaapin sisältö pahimmillaan. Kaikenlaista kivaa eikä mikään sovi yhteen.
Ei anneta silti periksi! :)
Tristan: Niinpä, mutta silti se joskus turhauttaa vain, kun haluaisi valmista heti... =)
Sivuaskel: Mutta tihkusateessa on sentään se hyvä puoli, että lenkkeily onnistuu vielä suhteellisen vähäisellä kastumisella, toisin kuin kunnon sateessa... =)
Katja: Ei anneta, ei! =) Tsemiä sinnekin suuntaan!
Juu, olen tän esikoisen ponnistamisen kanssa niin monta vuotta viettänyt, että usko pois, pääset tostakin tunteesta yli, seuraavaan!
Lähetä kommentti