Iltapäivällä tietopalvelutiskille astuu epävarmasti hymyilevä ulkomaalainen nainen, erotan huonosta englannista sanat "tietokone" ja "internet" ja tulkitsen naisen haluavan varata ajan asiakaskoneelle. Mutta sitten käsitän: nainen ojentaa käteeni työvälitysfirman käyntikortin, hän haluaa katsoa työpaikkoja ja suomea osaamattomana tarvitsee apuani. Yritän parhaani mukaan kääntää omalla keskinkertaisella kielitaidollani nettisivujen informaatiota hänelle. Kommunikaatio on takkuista, asiakas puhuu ja ymmärtää huonosti sekä suomea, että englantia, tunnen kuinka hermostuksen hiki kihoaa iholle: täytyy keskittyä.
Nainen katsoo luottavaisesti silmiin, yritän unohtaa sen, että olen ensimmäistä päivää tietopalvelussa tässä kirjastossa, tässä kaupungissa, eikä uusi kirjastojärjestelmä ole vielä ihan hallinnassa, puhelin saattaa soida milloin tahansa ja kokeneempi informaatikko on livahtanut jonnekin hyllyjen väliin, tavoittamattomiin. Kangertelusta huolimatta saamme vihdoin kumpikin jonkinlaisesta ymmärryksestä kiinni. Nainen haluaa myös tietää miten pääsee käyntikortin toimistolle, osoite ei sano hänelle mitään. Osoite ei kerro yhtään mitään myöskään seitsemän viikkoa vanhalle pääkaupunkilaiselle, mutta netin ja helsinkiläissyntyisen siviilipalvelusmiehen avustuksella saan asiakkaalle jonkinlaiset suunnistusohjeet ja bussien numerot paperille. Lappunen kädessään nainen nousee ja kiittelee ikionnellisena, valittelee sitä, kun Suomessa ei tahdo saada mistään apua ja neuvoja vaikka miten kyselee, sitä kuinka yksin on. Niin, minnepä muuallekaan sellaisessa tilanteessa voi mennä, kuin kirjaston neuvontatiskille! Sydäntä riipaisee myötätunnosta, toivon vilpittömästi että naista onnistaisi työpaikan kanssa, vaikka samanaikaisesti sisäinen pessimistini huomauttaa, että se ei todellakaan ole kovinkaan todennäköistä. Joka tapauksessa kohtaamisesta kirjojen ja hälinän keskellä tulee hyvä mieli, onnistumisen elämys. Tällaisina päivinä epäilykset ammatinvalinnan oikeellisuudesta ovat tiessään.
Nainen katsoo luottavaisesti silmiin, yritän unohtaa sen, että olen ensimmäistä päivää tietopalvelussa tässä kirjastossa, tässä kaupungissa, eikä uusi kirjastojärjestelmä ole vielä ihan hallinnassa, puhelin saattaa soida milloin tahansa ja kokeneempi informaatikko on livahtanut jonnekin hyllyjen väliin, tavoittamattomiin. Kangertelusta huolimatta saamme vihdoin kumpikin jonkinlaisesta ymmärryksestä kiinni. Nainen haluaa myös tietää miten pääsee käyntikortin toimistolle, osoite ei sano hänelle mitään. Osoite ei kerro yhtään mitään myöskään seitsemän viikkoa vanhalle pääkaupunkilaiselle, mutta netin ja helsinkiläissyntyisen siviilipalvelusmiehen avustuksella saan asiakkaalle jonkinlaiset suunnistusohjeet ja bussien numerot paperille. Lappunen kädessään nainen nousee ja kiittelee ikionnellisena, valittelee sitä, kun Suomessa ei tahdo saada mistään apua ja neuvoja vaikka miten kyselee, sitä kuinka yksin on. Niin, minnepä muuallekaan sellaisessa tilanteessa voi mennä, kuin kirjaston neuvontatiskille! Sydäntä riipaisee myötätunnosta, toivon vilpittömästi että naista onnistaisi työpaikan kanssa, vaikka samanaikaisesti sisäinen pessimistini huomauttaa, että se ei todellakaan ole kovinkaan todennäköistä. Joka tapauksessa kohtaamisesta kirjojen ja hälinän keskellä tulee hyvä mieli, onnistumisen elämys. Tällaisina päivinä epäilykset ammatinvalinnan oikeellisuudesta ovat tiessään.
4 kommenttia:
Aaltoja!! Teit todellisen hyvän työn. On totta, että kirjastosta voi ilmeisesti kysyä *ihan* mitä tahansa. Tämä asiakas oli ihan luksus :). Itse olen joskus jonottanut Kansanradioon kysyäkseni hapankaalireseptiä :D... Se meni kyllä jo vähän överiksi, myönnettäköön...
Autoit ainakin yhtä eksynyttä elämässä eteenpäin. Todellakin: aaltoja ja ablodeja!
Jep, niin toivon. :-) Tuossa juuri piilee kirjastotyön hienous ja koko instituution tarpeellisuus. Toivon, että kirjasto säilyisi tulevaisuudessakin paikkana, jossa voisi tosiaan kysyä mitä vaan, ja jonne olisi edelleen kenen vain helppo tulla. Niin ja kyllä se hapankaalireseptikin voi olla ihan yhtä tärkeä ihmiselle kuin mikä tahansa muukin! :-D
Tavallaan kirjasto on niitä viimeisiä paikkoja, joissa voi hyvällä mielin kysyä neuvoa ja mitä erikoisempien asioiden metsästyksessä. :)
Lähetä kommentti