En voinut välttää kiusausta käyttää tämän Runotorstain aiheen yhteydessä erästä hyvin vanhaa runoa, jonka olen kirjoittanut silloin joskus muutettuani pois kotoa:
Te istutte yhä siellä
kuin uppiniskaiset kaktukset
jotka jatkuvasti putoilevat ikkunalaudoilta
eivät kuole eivätkä kasva
junat huutavat sinne sinne
eivätkä koskaan vie perille asti
minä näin kuinka lammen jäätynyt silmä räpytteli yölle
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Pidän runostasi paljon, sanoo paljon sopivan salaperäisesti.
Kiitos, Tuima! :-)
Tykkään susta!
:-)
"putoilevat kaktukset" saa aikaan mielikuvan, jossa piikkiset vanhat mummot putoilevat ikkunalaudoilta kykkimästä. Ehkä minulla on huono huumorintaju, mutta mielikuva jaksaa naurattaa. Runossa on selvää nuoruuden uhmaa, tykkäsin.
Kiitos! Toisinaan toivon että sitä nuoruuden uhmakkuutta olisi jäänyt vähän enemmän tähänkin päivään...Mutta mielleyhtymäsi mummoista sai minutkin nauramaan... :-D
Lähetä kommentti