Joku puhuu rappukäytävässä, koirankynnet rapsahtelevat portaissa. Luen ja unohdan ajan, luen ja huone pimenee, on sytytettävä valot, vesi kiehuu, hapuilen vapaalla kädelläni kookosteepakettia, en vielä täysin hahmota esineiden sijainteja. Truman Capoten Kesän taittuessa (2007) loppuu yllättäen, huomaan vasta kun käännän sivua, eikä se jatku enää. Hengästyttävä kirja. Aloitan toisen Capoten saman tien.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
yvä teksti kirjallisuuteen uppoamisesta. miksi sanoa enemmän, kun vähälläkin pärjää?
Niinpä.=) Aina ei ole sellaista fiilistä, että huvittaisi kirjoittaa pitkiä kirjallisuusanalyysejä (ainakaan tällaisessa ahmimisolotilassa) varsinkaan jos voi linkata johonkuhun, joka on jo tiivistänyt oleellisen.
Blogi on siinä mielessä kiehtova ilmaisukanava, että se on niin vapaa, varsinkaan jos itse ei ole asettanut sille mitään muotokriteerejä, toisinaan voi kirjoittaa analyyttisemmin ja toisinaan vain kuvata lukunautintoa, jota on oikeastaan hyvin vaikea kuvata: miten kuvata samastumisen kokemus, siirtyminen toiseen todellisuuteen?
Tuima sen totesi! Hienosti kuvattu lukemisen imu ja into(himo).
Lähetä kommentti