Sunnuntaiaamun toisen kahvimukillisen jälkeen, alan setviä vanhoja papereita, seulon ne, mitkä haluan ottaa mukaani Helsinkiin, säilyttää uudessa elämässäni, loput heitän raa'asti pois. Törmään yllättäen vanhaan tekstiin, jonka olen kirjoittanut aikoinani Oriveden opistossa, jossa vietin välivuoden ennen kuin aloitin yliopisto-opinnot. Risto Ahti antoi tehtäväksi kirjoittaa otsikolla "Hyvä kapakka" kuvauksen ihanteellisesta kapakasta, jossa tuntisi viihtyvänsä, ja tässä, 19-vuotiaan vakavuudella ja naiiviudella:
"Nap nap, rummuttavat ystävä B:n sormet pöydän pintaa. Nap nap kitaristin tahtiin, jonka hiukset pyyhkivät savuista ilmaa kuin ikkunaa ylös alas, nap nap rumpalin, jonka otsalta vierii lasihelmiä, joiden putoamista ei kukaan kuule, ja nap nap laulajan, joka välillä ryystää vettä tai jotakin muuta yhtä kirkasta. Ystävä A istuu vastapäätä, nojaa leukaansa vasten kämmeniään, suu avautuneena sanoihin, joihin minunkin korvani jaksavat tarttua. Kapakan ovet ovat avoimina tummuvaan iltaan ja ovimiehen hymystä sulavat tähtien sakarat, putoavat alas ihmisten huulille ja silmiin. Autojen valokiilat sivaltavat pimeän kahtia, pujahtavat sisään yli kynnyksen, ohi lahkeiden ja kenkien. Nap nap rummuttavat sormet, pysähtyvät ja piirtävät pöydän pintaan neliapiloita ja juoksevia koiria, joka kohottautuvat pystyyn ja pakenevat pöytien alle. Savurenkaat leijailevat ylös, ohi kynttilöiden ja punaisten lamppujen, rikkoutuvat seiniltä helähtävään nauruun. Valo sukeltaa viinilaseihin, kullanhohteisiin oluttuoppeihin, läikehtii ihmisten kasvoilla. Nap nap laulavat sormet ja aavistuksen verran liikahtaa nesteen pinta lasissa. Pöytien alla sormin piirretyt koirat räksyttävät pudonneita muovituoppeja. Aamu virtaa sisään, äkisti, en huomaa, varjot kapenevat seinillä kuin kissan silmäterät. "
Jotenkin liikutun löytäessäni tekstin, tajutessani kuinka kauan siitä on. Muistan itseni kokemattomana, hirvittävän epävarmana, vakavana, angstisena, hyvin yksinäisenä ja kunnianhimoisena 19-vuotiaana. Ainakin olen sen jälkeen kolunnut paljonkin hyviä kapakoita, vaikkakaan en ihan noin ihanteellisia, saanut paljon hyviä ystäviä, joiden sanoihin "minunkin korvani jaksavat tarttua", ja käynyt heidän kanssaan lukemattomia, mieleen jääneitä kapakkakeskusteluja. Muistaakseni Risto Ahti ei muuten pitänyt tekstin toistuvasta "nap nap"- efektistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti