Etsin oikeaa kadunnumeroa, liikenne kohisee ympärillä, ihmisiä tulee ja menee, puhelin soi, kuulen huonosti, pysähdyn, enkä osaa muuta kuin takellella vastaukseksi: elämäni ensimmäinen, koulutustani vastaava työpaikka, josta maksetaan ihan palkkaakin. Myöhemmin nolottaa, pelkään antaneeni takeltelullani epäedullisen kuvan itsestäni, jos vaikka työnantaja tuleekin katumapäälle. Ja sitten suutun itseeni, miksi pitää olla niin huono itsetunto, miksi aina epäilen jos jotakin hyvää tapahtuu. Ostan kahvilasta kahvin, se rauhoittaa. Ohikulkijat kulkevat katua yhtä muuttuvin, vierain kasvoin kuin aina, mutta kahvin tuoksu pysyy tismalleen samana, sen lämpö tihkuu paperimukin läpi.
Illalla seison pimeässä kerrostalojen keskellä, puhun pitkää puhelua Turkuun, sormet kohmettuvat, kauppakasseja ja ihmisiä menee ovista sisään, joku sytyttää valot rappukäytävään, koiria ja ihmisiä tulee ovista ulos, valot sammuvat. Emme osaa valita: Barcelona, Berliini, Amsterdam. Varhaiskevään koleus hiipii hihansuista sisään. Ehkä kallistumme etelään, siellä värit ovat syvempiä, tuulee kevyemmin.
Illalla seison pimeässä kerrostalojen keskellä, puhun pitkää puhelua Turkuun, sormet kohmettuvat, kauppakasseja ja ihmisiä menee ovista sisään, joku sytyttää valot rappukäytävään, koiria ja ihmisiä tulee ovista ulos, valot sammuvat. Emme osaa valita: Barcelona, Berliini, Amsterdam. Varhaiskevään koleus hiipii hihansuista sisään. Ehkä kallistumme etelään, siellä värit ovat syvempiä, tuulee kevyemmin.
4 kommenttia:
Oletko saanut valipaikan? Jos olet niin onnea ja hieno juttu!
Nautin näistä teksteistäsi.Tyylisi on selittämätön. Se vie lukijan mukanaan.Kiitos.
Onneksi olkoon! - Siitä se leipääntyminen sitten alkaa... ;)
Tuima: En vakipaikkaa sentään, sinne on vielä matkaa, kun tuntuu että nuo sijaisuudetkin ovat niin kiven takana tällä alalla... Mutta askel lähempänä sellaista taas.
Sivuaskel: :-)
Penjami: Kiitos. No saas nähdä...=)
Lähetä kommentti