Aurinko paljastaa metron ikkunalasien lian ja halkeamat, paistaa matalalta katuja pitkin. Kaikkialla on pysähtyneitä hetkiä kuin Robert Doisneaun valokuvissa, keväisin hetkillä on tarkemmat rajat kuin muulloin, ne erottuvat paremmin taustastaan, ne pysähtyvät helpommin. Miten säteilevästi lapsi hymyilee, ihmiset katsahtavat toisiinsa, laitapuolen kulkijoiden äänet kantavat pidemmälle.
Espanjan keväästä ei taidakaan tulla mitään. Herra Rattus on myötätuntoinen, se istuu ikkunalaudalla ja ihailee työpaikalta lähtiäisiksi saamaani narsissia. Kukka on keltainen, se valaisee hitaasti hämärtyvän huoneen, kumaraisen rotan kasvot.
Espanjan keväästä ei taidakaan tulla mitään. Herra Rattus on myötätuntoinen, se istuu ikkunalaudalla ja ihailee työpaikalta lähtiäisiksi saamaani narsissia. Kukka on keltainen, se valaisee hitaasti hämärtyvän huoneen, kumaraisen rotan kasvot.
3 kommenttia:
Mekin käytiin tossa valokuvanäyttelyssä pari viikkoa sitten. Oli hieno.
"...keväisin hetkillä on tarkemmat rajat kuin muulloin..." Niin on. Valoa enemmän kuin lehtiä puissa. Kevätvalon piirturi, tarkka, jäsentynyt. Ajattele, että puiden lehdet varjostavat. Voiko se olla mahdollista?! On se(kin) mahdollista. Vihreät hiirenkorvista täyteen lehteen puhkeavat puut varjostavat valoa, jota himoitsemme. Ja silti on ihana istahtaa kastanjan tai pihapuun varjoon auringon kuumotukselta. Doisneau on kevään ja rakkauden kuvaaja. Kärryssä istuvien rakastavaisten kuvaa en unohda silmistäni.
Taina: Ai kävitte? Joo, se oli kyllä hieno=)
Sivuaskel: Todella, sinä sen kiteytit!=)
Kyllä, mieleen jäivät myös erityisesti lapsikuvaukset, kuten pikkupoika joka vilkaisee vaivihkaa, toiveikkaasti yläpuolellaan roikkuvaa kelloa.
Lähetä kommentti