Katosta putoilee suuria lumihiutaleita, ne sulavat poskille, tunnen kosteuden, herään auringon täyttämään huoneeseen. Miksi aina unissani sataa katosta jotakin, vesipisaroita, lumihiutaleita, mitä se tarkoittaa? On kirkas, sinitaivainen päivä, lumi sulaa, ojissa virtaa vesi kuin hopeatee. Muistan sen maun kaukaa lapsuudesta, kun sitä tarjottiin kylässä, laakeasta teekupista aluslautasineen jollaisia ei kotona ollut. Tuntui aikuiselta, arvokkaalta juoda teetä, vaikka eihän se mitään oikeaa teetä ollut, pelkkää maidon, veden ja sokerin sekoitusta, mutta ainakin nimitys oli hieno.
Tänäänkään ei runoista tule mitään, en jotenkin pääse oikealle taajuudelle, luen Henriikka Tavin esikoisrunoteosta, jolla on ihastuttava nimi Esim. Esa. Pidän Tavin tavasta käyttää henkilöhahmoja, pidän yleensäkin henkilöhahmoista runokokonaisuuksissa, pidän sivujen alareunassa juoksevasta tarinasta: "tarvittaessa työhön kutsuttavana sijaisena hirveellä kiireellä hän harhailee, toimittaa asioita pinoihin ikään kuin ne olisivat särkyviä tai pian lopussa ja vittu päässään huristelee täynnä aikomuksia, rakastuneita ajatuksia meristä, joista, ei päästä." Suurelta osin Tavin kokoelma on kokeilevaa, tuoretta, kiinnostavaa, mutta mukaan mahtuu myös itsetarkoituksellisen kikkailevilta tuntuvia runoja, joihin ei oikein jaksa syventyä.
(Kuluneen viikonlopun aikana olen myös käynyt katsomassa elokuvan Muiden elämä, josta pidin, sekä viettänyt iltaa Tirpan kanssa Infernossa örinämusiikin ja mustanpuhuvan metallikansan joukossa: sinne en enää toista kertaa aio mennä.)
Tänäänkään ei runoista tule mitään, en jotenkin pääse oikealle taajuudelle, luen Henriikka Tavin esikoisrunoteosta, jolla on ihastuttava nimi Esim. Esa. Pidän Tavin tavasta käyttää henkilöhahmoja, pidän yleensäkin henkilöhahmoista runokokonaisuuksissa, pidän sivujen alareunassa juoksevasta tarinasta: "tarvittaessa työhön kutsuttavana sijaisena hirveellä kiireellä hän harhailee, toimittaa asioita pinoihin ikään kuin ne olisivat särkyviä tai pian lopussa ja vittu päässään huristelee täynnä aikomuksia, rakastuneita ajatuksia meristä, joista, ei päästä." Suurelta osin Tavin kokoelma on kokeilevaa, tuoretta, kiinnostavaa, mutta mukaan mahtuu myös itsetarkoituksellisen kikkailevilta tuntuvia runoja, joihin ei oikein jaksa syventyä.
(Kuluneen viikonlopun aikana olen myös käynyt katsomassa elokuvan Muiden elämä, josta pidin, sekä viettänyt iltaa Tirpan kanssa Infernossa örinämusiikin ja mustanpuhuvan metallikansan joukossa: sinne en enää toista kertaa aio mennä.)
6 kommenttia:
Pisteet sulle siitä, että lähdit kuitenkin hevihelvettiin. Saat Nauru-runokirjan korvaukseksi.
Joo, kiitos, ehkä se on ihan hyvä diili siitä kokemuksesta... =)
varohan vain, silumiini, voipa olla että toistekin infernoon joudut :D. se on osoittautunut tällaiselle tavalliselle lostari-tyypille varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, kun naapuribaarin jono venyy kilometrin mittaiseksi. tulevaisuus näyttää...;)
johna: No enpä olisi ajatellut että sinäkin siellä käyt...=) Toisaalta kun ajattelen, niin sovit joukkoon varmasti minua paremmin...Mutta olet oikeassa, vannomatta paras, valomerkin lähetessä ihminen tunnetusti saattaa turvautua äärimmäisiiin ratkaisuihin...=)
Esim. Esasta:
Kikkailu menee helposti itsetarkoitukselliseksi, se on totta. Itse olisin kuitenkin kaivannut kokoelman runoilta jopa vieläkin enemmän kokeiluja, irrottelua. Esimerkiksi absurdi kielenkäyttö joissakin runoissa jäi nyt vähän puolitiehen.
Penjami: Hmm, tuokin voi olla totta. Toisaalta olet suomen kieltä opiskelleena enemmän kielellisesti suuntautunut ihminen, joten huomaat varmasti ihan eri juttuja kuin mitä itse huomaan...Kirjoituksesi Esim. Esasta http://penjami.wordpress.com/2007/04/01/esim-esa/
oli hirmu kiinnostava, avasi kokoelmaa vielä enemmän...
Lähetä kommentti