Aamulla varhain nainen laittaa kaikki kenkänsä matkaan,
yksitellen, kaksitellen ne katoavat näkyvistä,
miten pitkälle ne kulkevat,
ilman jalkojen valtaa,
minne leijailevat tehtaiden savut puiden latvojen takaa
(televisio on jäänyt auki,
huone on tyhjä,
ketään ei näy)
miten kevyesti seisoisivat kengättömät ihmiset liukuportaissa,
jonoissa, toisiaan vasten,
niin kevyt on askel päällä pakkaslumen,
veden
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Kaksi ensimmäistä säettä olivat tosi hienot. Pidin muutenkin - jälleen :) - tästä runostasi. Salaperäisyys, monitulkintaisuus, leijuminen eri aihioiden välillä on onnistunutta ja lukemaan houkuttelevaa.
Uskaltaako tällaista hienoa ollenkaan kommentoida.
Näin kyllä silmissäni matkaan lähetetyn kenkäjonon.
Yhdyn edellisiin : )
Vahvoja kielikuvia jotka voi nähdä, mutta kuvafantasia saa myös syviä, arvoituksellisia merkityksiä...?
oimis erilläänkin silleen että"...ilman jalkojen valtaa." ja siihen loppus.
Ja tää omanaan:
Miten kevyesti seisoisivat kengättömät ihmiset
liukuportaissa,
jonoissa,
toisiaan vasten.
Mutta upeaa näinkin.
Upea!
Sielujen vaellus. Kun jalka vapautetaan kengästä sielu saa kulkea vapaasti. Kuin savu. joka kevyesti leijailee avaruuteen, sulautuu sinne.
Eikä enää olisi kireyttä, tuuppimista, etuilua. Vain keveyttä.
Tästä tuli kevyt olo. Kuin olisi lähtenyt mukaan keveysti hangille kävelemään.
Kiitos kommenteistanne! =)
Voi miten kaunis, sitä sanoilla maalailua mitä pitääkin. Kiitos tästä.
Kiitos sinullekin Sini vierailustasi kommenttilaatikossani! =)
Lähetä kommentti