Kirjaston takana näen lihavan rotan. Se pelästyy rivakkaa kävelyäni, vaihtaa suuntaa ja katoaa lumisten pensaiden alle koloon. "En ole pitkään aikaan nähnyt ihan oikeaa rottaa, luonnossa", hehkutan kotona Herra Rattukselle (kuva oikealla), mutta se vain tuhahtaa viiksiinsä ja näyttää loukkaantuneelta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Sietää tuhahtaakin, onhan se varmasti omasta mielestään ihan aito rotta.
Lähetä kommentti