keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007

Vanha nainen metsätiellä

Kello on melkein puoli kymmenen illalla, rastas laulaa, kaniini viilettää pensaikkoon, näen vain hännän ja pyöreän takamuksen, josta tunnistan, se ei millään voi olla jänis. Ohitan vanhan naisen raskaine laukkuineen, mistä hän tulee, tähän aikaan, miksi hän oikaisee yksin keskuspuiston läpi? Naisen olemuksessa on jotakin haurasta, surullista.

Palstanviljelyalueella ei näy enää ketään, ei kuulu edes tiputtavia hanoja, ylämäkeen käveleminen tuntuu reisilihaksissa. Kun palaan samaa tietä takaisin, näen naisen taas. Hän istuu kivellä, selkä tielle päin, laukut molemmilla puolillaan. Hän katselee puiden latvojen ohi, ilta-aurinko viipyy vielä, hän hengittää syvään ja puhaltaa savua, toisessa kädessään hän pitelee imuketta, jossa palaa savuke. Miksi hän istuu siinä, yksin tähän aikaan? Keskellä metsää? Ehkä hänkin näki kaniinin, tai ehkä linnut saivat hänet jäämään, puiden runkojen hämärtyvä kehä. Hänen hartiansa ovat varmat, ne nojaavat vasten ilmaa, vasten tietä, pelkäämättä uhmaavat vieraita kulkijoita, joiden lähestymisen voi vain kuulla. Eikä nainen edes vilkaise sivulleen, kun ohitan hänet jälleen, hän katsoo puiden latvojen ohi, hän kuuntelee lintuja. Eikä hänen olemuksessaan ole mitään haurasta eikä surullista, kuvittelin vain niin. Koska nainen oli vanha ja yksin. Koska hänen laukkunsa näyttivät niin raskailta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis teksti, pidän sen pohdiskelevuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Pyydän sutkin mukaan järjestämääni blogimiittiin! Kiva, että lukupiiri onnistui hyvin. Ehkä minäkin sitten uskallan joku kerta.

silumiini kirjoitti...

Kiitos kutsusta Tirppa, ei ole näillä näkymin mitään muita menoja kyseiselle lauantaille muuta kuin työvaatteiden shoppauskierros, mutta enköhän ehtine illemmalla ainakin mukaan. Ja lukupiiriin toki uskaltaa tulla. =)

sivuaskel kirjoitti...

Tuima sen sanoi. Pohdiskeleva, havainnoiva tunnelma viehätti - jälleen! Kiitos. Kuin olisin itse kulkenut keskuspuiston polkua iltahämärässä...

 
Statistics