"Miksi aina pitää avata suunsa ennen kuin ajattelee?", kysyn Herra Rattukselta kun juomme illalla teetä. Herra Rattus laittaa teehensä kaksi lusikallista sokeria (minä en koskaan käytä sokeria teessä, mutta maitoa kyllä aina) ja hämmentää hartaasti, se koettaa sanoa jotakin lohdullista, mutta oikeastaan se ei tiedä miltä minusta tuntuu, se itse on hyvin tarkka puheissaan.
Tänään luen sanomalehdestä että eilen näkemäni kukkiva puu oli koristekirsikka, se ei tee ollenkaan kirsikoita, mutta kaunis se on kuitenkin, tuomen kukkiin ja syreeneihin on vielä aikaa. Vanhat ruotsinkirjat palauttavat minut ajassa taaksepäin, kuinka kauan siitä onkaan. Kuvat ovat niin huvittavan vanhanaikaisia, ihmisten vaatteet, kappaleissa on tuttuja lauseita, muistan pulpetin viileyden kyynärpäitä vasten, näkymän ikkunasta ja opettajan äänen. Pitkät, loputtomat iltapäivät.
Tänään luen sanomalehdestä että eilen näkemäni kukkiva puu oli koristekirsikka, se ei tee ollenkaan kirsikoita, mutta kaunis se on kuitenkin, tuomen kukkiin ja syreeneihin on vielä aikaa. Vanhat ruotsinkirjat palauttavat minut ajassa taaksepäin, kuinka kauan siitä onkaan. Kuvat ovat niin huvittavan vanhanaikaisia, ihmisten vaatteet, kappaleissa on tuttuja lauseita, muistan pulpetin viileyden kyynärpäitä vasten, näkymän ikkunasta ja opettajan äänen. Pitkät, loputtomat iltapäivät.
2 kommenttia:
Hyvä tunnelma tekstissä! Tykkäsin.
Kiitos, Sivuaskel! :-)
Lähetä kommentti