Tänään on kiire ja kaikki hukassa, pakkanen ruuvaa korvalehdet kiinni aamuhämärään, bussi on täynnä, ilman kännykkää on alaston olo. Runoprojektissa pääsen M-kirjaimeen asti, löydän hyllystä vanhan tutun, Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologian (1915). Murrosikäisenä olin mukana ilmaisutaidon ryhmässä, jossa valmisteltiin esitys muutamasta siihen sisältyvästä runosta. Opus on nuhruinen ja rikki, mutta kirjaston ainoa, ja sen vuoksi ehdottomasti säilytettävä kappale. Ennen kirjankorjaajalle viemistä kuljetan teoksen mukanani kotiin, ja palaan tuttujen, runomuotoisten monologien pariin. Spoon River antologian esitys jäi viimeiseksi ilmaisutaidon yritelmäkseni koskaan, mutta haudantakaiset monologit tekivät kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen.
Draamallinen monologi kiehtoo kovasti, muutamaan säkeeseen mahtuu kaikki olennainen: puhujan tarina, tunteet, suhde puhuteltuun ja niin edelleen. Paljon latausta pienessä tilassa, rivien välissä, kuten rakastajattaren ja avionrikkojan, Sarah Brownin monologissa: "Älä itke, Maurice, en ole täällä tämän männyn alla./ Tuoksuva kevättuuli suhisee nuoressa ruohossa. / Tähdet sädehtivät, yökehrääjä laulaa; mutta sinä olet murheellinen--".
Tai kuten petetyn Mary McNeelyn monologissa (jonka muistaakseni esitin itse): "Ohikulkija,/ rakastaa on löytää oma sielunsa/ rakastetun sielussa./ Kun rakastettu vetäytyy pois sielustasi,/ silloin olet menettänyt oman sielusi./ On kirjoitettu: 'Minulla on ystävä, mutta surullani ei ole ystävää.' / Tässä syy pitkiin, yksinäisiin vuosiin isäni kodissa,/ yrittäessäni päästä ennalleni/ ja jalostaa suruni korkeammaksi minäkseni./ Mutta siellä istui isäni omassa surussaan/ setripuunsa alla".
Draamallinen monologi kiehtoo kovasti, muutamaan säkeeseen mahtuu kaikki olennainen: puhujan tarina, tunteet, suhde puhuteltuun ja niin edelleen. Paljon latausta pienessä tilassa, rivien välissä, kuten rakastajattaren ja avionrikkojan, Sarah Brownin monologissa: "Älä itke, Maurice, en ole täällä tämän männyn alla./ Tuoksuva kevättuuli suhisee nuoressa ruohossa. / Tähdet sädehtivät, yökehrääjä laulaa; mutta sinä olet murheellinen--".
Tai kuten petetyn Mary McNeelyn monologissa (jonka muistaakseni esitin itse): "Ohikulkija,/ rakastaa on löytää oma sielunsa/ rakastetun sielussa./ Kun rakastettu vetäytyy pois sielustasi,/ silloin olet menettänyt oman sielusi./ On kirjoitettu: 'Minulla on ystävä, mutta surullani ei ole ystävää.' / Tässä syy pitkiin, yksinäisiin vuosiin isäni kodissa,/ yrittäessäni päästä ennalleni/ ja jalostaa suruni korkeammaksi minäkseni./ Mutta siellä istui isäni omassa surussaan/ setripuunsa alla".
4 kommenttia:
Silumiini, kiitos taas! Sait minut kaivamaan oman Spoon Riverini hyllystä j siellähän tynnyrintekijä Griffy edelleen kertoin elämän perspektiivistä. En ole lukenut kirjaa pitkään aikaan, nyt voisinkin taas plärätä tätä vanhaa suosikkiteostani. Kiitos kun muistutit siitä :)
Eipä kestä! :-) On aina hauskaa törmätä vanhoihin suosikkeihin ja huomata että ne viehättävät vieläkin...(Kaikkien teosten kanssa vaan ei valitettavasti käy niin).
Ei käy ei. Siinäpä hyvä kirjoitussarja itse kullekin - pettymyksen värittämät uudelleen luennat.
Niinpä. Se olisikin kiinnostava kirjoitussarja! :-)
Lähetä kommentti