Näin pimeän aikaan nukkuisin vaikka kuinka, loputtomiin unta vain ja asuntokin alkaa muistuttaa rotankoloa, en kehtaa edes kuvailla sitä: todennäköisesti Herra Rattus on minulle huonoa seuraa. Mutta vaikka en ole ehtinyt siivota ja kotonakin vain hengähdän kaiken muun välillä (pessyt yhtä ja samaa kuppia keittääkseni välillä teetä ja välillä kahvia, pidellyt toisessa kädessä hiustenkuivaajaa ja toisessa siideripulloa ja sitten mennyt taas) olen ajatellut silti, hirveästi kaikenlaista, pää kihisee ideoita (tiedän nyt mitä runokokoelmakäsikirjoituksestani vielä puuttuu), joihin en ehdi tarttua, on tehtävä ensin pakolliset työt pois alta, luettava yöpöydällä odottava kirjapino, pitäisi kai harjoitella joku pikalukutekniikka.
Katja Seudun artikkeli "Lupa puhua - Roolirunon kukoistus 2000-luvun kirjallisuudessa" uusimmassa Parnassossa (7/07) oli innostava, olen itse täysin hurahtanut kyseiseen runouden lajiin, tutkin sitä taannoisessa gradussani ja sieltä se on myös sitkeästi pesiytynyt omaankin kirjoittamiseeni, ehkä liikaakin, myönnän sen, mutta ehkä se on joku vaihe joka pitää käydä läpi, kirjoittaa loppuun, jotta voisi innostua taas jostakin uudesta ja ihan erilaisesta.
Ja sitten olen miettinyt ympäristöasioita, miten raskaita ja synkkiä uutisia saa lukea lehdistä, katsoa televisiosta, ihan joka päivä, ja mitä ihmettä voisi yksi ihminen tehdä?
Ja ajatellut valasmatkoja ja valaita: niistä puhutaan myös Margaret Pennyn muistikirja -nimisessä blogissa. Minäkin olen haaveillut matkasta Norjaan, nähdäpä kaskelootteja! Pelkkä ajatuskin saa kiihtymään ja Herra Rattusta naurattaa.
Ja sitten olen miettinyt ympäristöasioita, miten raskaita ja synkkiä uutisia saa lukea lehdistä, katsoa televisiosta, ihan joka päivä, ja mitä ihmettä voisi yksi ihminen tehdä?
Ja ajatellut valasmatkoja ja valaita: niistä puhutaan myös Margaret Pennyn muistikirja -nimisessä blogissa. Minäkin olen haaveillut matkasta Norjaan, nähdäpä kaskelootteja! Pelkkä ajatuskin saa kiihtymään ja Herra Rattusta naurattaa.
2 kommenttia:
Oih, kerro lisää roolirunoudesta ja Parnasson esseestä! :)
En ehdi nyt kirjastoon. Ja aloin miettiä...
Eikö kaikki runot ole ns. roolirunoja? Vai?
Tuo on ihan hyvä kysymys! Kaikissa runoissahan on kuitenkin puhuja, joka on osa tekstiä, kuuluu fiktiivisenä runon maailmaan. Monissa runoissa puhuja ei kuitenkaan niin selkeästi henkilöidy, vaan toimii enemmänkin kertojan tapaan, kuvaa vai asiat, mutta ei välttämättä ole osallinen asioihin joita kuvaa. Esimerkiksi vaikka Marianna Kurton Eksyneitten valtakunta -kokoelmassa, runojen puhujat eivät selkeästi henkilöidy.
Seutu mainitsee artikkelissaan roolirunon (kansainvälisemmin teoriakirjallisuus puhuu muuten draamallisesta monologista!) piirteiksi juuri mm. puhujan yksilöitymisen, paikantumisen johonkin tilanteeseen tai tilaan, roolirunon puhuja voi myös olla historiallinen tai myyttinen hahmo tai sitten joku ihan tavallinen henkilö. Seudun mukaan roolirunon otsikko toimii monesti lajitunnuksena, se antaa vihjeitä puhujasta. Seutu mainitsee esimerkkeinä roolirunoja sisältävistä teoksista mm. Riina Katajavuoren Hannu ja Kerttu, Sanna Karlströmin Päivänvalossa ja Helena Sinervon Ihmisen kaltainen (josta itse olen graduni tehnyt).
Suosittelen kyllä lukemaan Seudun artikkelin, jos vain aihe kiinnostaa ja jos joskus saat Parnasson käsiisi. Hän on kirjoittanut aiheesta joskus aiemminkin Tuli & Savu -lehdessä, mutta en nyt muista mikä numero se oli...
Lähetä kommentti