Aamulla varhain nainen laittaa kaikki kenkänsä matkaan,
yksitellen, kaksitellen ne katoavat näkyvistä,
miten pitkälle ne kulkevat,
ilman jalkojen valtaa,
minne leijailevat tehtaiden savut puiden latvojen takaa
(televisio on jäänyt auki,
huone on tyhjä,
ketään ei näy)
miten kevyesti seisoisivat kengättömät ihmiset liukuportaissa,
jonoissa, toisiaan vasten,
niin kevyt on askel päällä pakkaslumen,
veden
Kaksi ensimmäistä säettä olivat tosi hienot. Pidin muutenkin - jälleen :) - tästä runostasi. Salaperäisyys, monitulkintaisuus, leijuminen eri aihioiden välillä on onnistunutta ja lukemaan houkuttelevaa.
VastaaPoistaUskaltaako tällaista hienoa ollenkaan kommentoida.
VastaaPoistaNäin kyllä silmissäni matkaan lähetetyn kenkäjonon.
Yhdyn edellisiin : )
VastaaPoistaVahvoja kielikuvia jotka voi nähdä, mutta kuvafantasia saa myös syviä, arvoituksellisia merkityksiä...?
VastaaPoistaoimis erilläänkin silleen että"...ilman jalkojen valtaa." ja siihen loppus.
VastaaPoistaJa tää omanaan:
Miten kevyesti seisoisivat kengättömät ihmiset
liukuportaissa,
jonoissa,
toisiaan vasten.
Mutta upeaa näinkin.
Upea!
VastaaPoistaSielujen vaellus. Kun jalka vapautetaan kengästä sielu saa kulkea vapaasti. Kuin savu. joka kevyesti leijailee avaruuteen, sulautuu sinne.
Eikä enää olisi kireyttä, tuuppimista, etuilua. Vain keveyttä.
Tästä tuli kevyt olo. Kuin olisi lähtenyt mukaan keveysti hangille kävelemään.
Kiitos kommenteistanne! =)
VastaaPoistaVoi miten kaunis, sitä sanoilla maalailua mitä pitääkin. Kiitos tästä.
VastaaPoistaKiitos sinullekin Sini vierailustasi kommenttilaatikossani! =)
VastaaPoista